Retki Rogaining 2011, Raseborg

Yön sateet olivat loppuneet aamuun mennessä ja kisan lähtöhetkellä puolen päivän aikaan sää oli vallan mainio. Lämpöä hieman vajaat kaksikymmentä astetta ja aurinkokin paisteli. Reilu kolmesataapäinen joukkio oli kerääntynyt Raseborgin Kisakeskuksen nurmikolle odottamaan lähtöhetkeä.

Tasan kello kaksitoista porukka säntäsi etukäteen tarkkaan suunnitellulle reitilleen. Lähtijöillä oli kaksi eri pääsuuntaa. Toinen pääsuunta oli kohti länttä ja toinen kohti pohjoista asfalttitietä pitkin. Tämä jälkimmäinen suunta oli myös minun ja Tuulin valitsema suunta, joten ensimmäiset kilometrit tuli edettyä tietä pitkin.

Alkuksi tie oli täynnä joukkueita, mutta pikkuhiljaa joukkueista alkoi muodostumaan letka tien reunaan ja kohta kaikki olivat hajaantuneet omille reiteilleen. 8-tunnin sarjalaisilla tuntui olevan kiireempi rastien kimppuun kuin meillä 24-tunnin menijöillä. Suurin osa kävi hakemassa kisakeskuksen lähellä olevan ja tieltä helposti haettavan rastin (22), mutta me päätimme jättää ko. rastin vielä hakematta ja suuntasimme kauempana olevalle rastille (45).

Ensimmäiselle rastille mentäessä piti ensin taivaltaa melkein 4 kilometriä maantietä pitkin, ennen kuin pääsimme tositoimiin metsän puolelle totuttelemaan 1:40 000 mittakaavalla olevaan karttaan. Ensimmäinen metsäosuus sujui ihan mallikkaasti ja rastikin löytyi ilman suurempia ongelmia. Tosin saimme pientä peesiapua rastille mennessä, joten ihan oman työn piikkiin rastin löytymistä ei voinut laittaa.

Seuraavalle rastille (36) pääsikin täysin tietä pitkin. Tuulin melkein tiellä tallaama käärme oli ainoa rastivälin merkittävä tapahtuma. Vaikka tämä oli vasta toinen rasti jonka otimme, aikaa oli mennyt jo reilu tunti, joten ensimmäiset energiatankkauksetkin piti jo suorittaa – geelin muodossa.

Seuraava rasti (31) sijaitsi kahden pienen järven välisellä kannaksella polun varressa, joten tämänkään löytämisessä ei ollut ongelmia. Muutama metsäosuus piti kuitenkin suunnistaa jotta perille vievälle polulle pääsi. Tällä rastivälillä ilmaantui ensimmäiset hirvikärpäset niskaan kutittamaan.

Rastilta jatkui polkuosuus parin kilometrin verran seuraavan rastin (42) suuntaan, joten eteneminen tapahtui pääosin kevyellä hölkällä. Harmikseni sain todeta, että akillesjänne alkoi jo tässä vaiheessa vihoittelemaan, ja pistävä kipu jänteessä hankaloitti juoksemista. Onneksi loppuosuus rastille menossa oli metsäpätkää ja kävellessä ei vielä kipua tuntunut. Rasti löytyi pienen kierron jälkeen järvenrannasta. Tämä rasti oli myös ensimmäinen väliaikarastimme. Kilometrejä oli tullut jokunen suunniteltua enemmän, mutta aikaa oli kulunut sitä vastoin huomattavasti vähemmän.

Koska olimme sen verran paljon edellä aikataulua, niin päätimme käydä hakemassa yhden ylimääräisen rastin (82). Reitin suunnitteluvaiheessa tämä rasti tuntui hankalalta löytää, mutta nyt vielä tarkemmin katsottuna ei se niin paha rasti ollutkaan.

Seuraavalle rastille (77) mentäessä piti ensin mennä pieni metsäosuus, mutta sen jälkeen rastin tuntumaan pääsi teitä pitkin. Tällä kertaa hölkkäkään ei tuntunut kovin pahalta, joten tämä rastiväli sujui kirjaimellisesti melko kivuitta.

Rastille numero 67 oli myös selkeä reitti, teimme pienen tiekierron helpottaaksemme etenemistä. Seuraava rastiväli olikin sitten ensimmäinen joka meni kokonaisuudessaan metsän puolella. Vaikka rastiväli ei kovin pitkä ollut, niin pientä hakemista ennen rastin (92) löytymistä oli. Tämän mittakaavan kartalla avokalliomerkinnät eivät olleet, ainakaan meille, kovin selkeää luettavaa.

Rasti kuitenkin löytyi pienen koukun jälkeen ja tämän jälkeen suuntasimme jälleen kohti tietä jota pitkin pääsikin sitten suoraan seuraavalle rastille. Taivallettavaa oli kuitenkin reilun kolmen kilometrin verran ennen kuin rastille pääsi. Hölkkä oli taas vähän kivuliaampaa, joten loppureissu tulisi olemaan varmaankin melko kivulias. Ennen rastia oli ensimmäinen vesipisteemme, jossa pääsimme täydentämään juomareppujamme. Pidimme n. vartin tauon jonka aikana söimme vähän eväitä ja tapoimme selästä ja paidan sisältä jokusen kymmenen hirvikärpästä. Taas oli mukavampi edetä, ainakin vähän aikaa, kun ei koko aikaa selästä ryöminyt uusi hirvari niskaan kutittamaan. Rasti (24) oli aivan juottoaseman tuntumassa, joten sen löytämisessä ei ollut ongelmia.

Seuraava rasti (93) sijaitsi taas metsätien päässä ja ko. tielle pääsi helposti pienen metsäsiirtymän jälkeen. Seuraavakin rasti (102) oli myös samanlaisen taipaleen päässä. Ensin piti vähän matkaa mennä metsää pitkin ja melkein koko loppumatka olikin sitten tietä tai polkua. Tällä rastivälilä jouduin ensimmäisen kerran ottamaan suunnistustossunkin pois, sillä märässä sukassa alkoi jalkapohja jo polttelemaan. Puhdistin jalan ja tarkastin ettei rakkoa ollut vielä päässyt syntymään. Mutta jalanpohjan punoitus enteili jo sitä, että ensimmäisen rakon paikka oli jo tiedossa.

Seuraavalla rastivälillä olisi ollut parikin mahdollisuutta tehdä pieni metsäoikaisu, mutta päädyimme kuitenkin hölkkäilemään tietä pitkin. Rasti (43) oli polun päässä järven rannalla, joten tällä rastivälillä ei metsän puolelle tarvinnut poiketa.

Seuraava rastiväli alkoi taas metsäosuudella. Suunnistaminen oli kuitenkin helppoa, sillä etenimme järven reunustaa pitkin kohti tietä. Tieltä pitkin sitten pääsikin suoraan rastille (79).

Rastille 74 siirtyminen oli oikeastaan vasta toinen rastiväli jonka jouduimme kulkemaan kokonaisuudessan metsän puolella. Eteneminen oli maastosta johtuen melko verkkaista, mutta myös jalkapojat olivat alkaneet jälleen hiertämään ja se toi omaa varovaisuutta kulkemiseen. Rasti löytyi jälleen ihan mukavasti, vaikka välillä joutuikin vähän päätään raapimaan, että missä kohtaa sitä oikein mennään.

Seuraava rastiväli (32) olisi ollut suorilla reilun kilometrin mittainen, mutta päätimme kuitenkin tehdä jälleen tiekierron joka toi rastivälille lisämatkaa toisen mokoman.

Olimme asettaneet jälleen väliaikapisteen seuraavalle rastille (105). Sinne pääsi taas alkuun tietä pitkin. Rastin sijainnista ja sen pistemäärästä johtuen rastille johti jo pienimuotoinen polku eikä näin ollen metsäosuudellakaan ollut vaikeuksia löytää rastille. Tosin ensi yrittämällä rasti ei löytynytkään niemen kärjestä jossa sen kuvittelimme olevan, vaan niemen vieressä oli pieni saari jonne piti kahla jotta rastin pääsi leimaamaan. Onneksi vettä ei ollut kuin parikymmentä senttiä. Tällä väliaikapisteellä olimme ainoastaan viitisentoista minuuttia jäljessä aikataulustamme joten päätimme jatkaa suunnitellulla reitillä. Kilometrejä tosin oli tullut huomattavasti arvioitua enemmän, joka osittain johtui yhden ylimääräisen rastin hausta, mutta myös mittausvirhettä oli tullut melkoisesti. Onneksi etenemisvauhti oli kuitenkin pysynyt suunniteltua nopeampana.

Kahluuosuuden jälkeen kengät olivat täynnä vettä, eikä se tehnyt kovin hyvää jo valmiiksi hiertyneille jalanpohjille. Olisi ehkä kannattanut riisua kengät ja sukat ennen veteen menoa. Seuraavalle rastille mentäessä alkoi ilta jo hämärtymään ja kartan luku alkoi käydä hieman hankalaksi. Emme kuitenkaan vielä kaivaneet lamppuja esiin vaan tihrustimme karttaa huonossa valossa. Seuraava rasti (72) piti olla suht helpossa paikassa, mutta pimeyden yllättäessä ja avokallioilla sekoillessa pientä epävarmuutta rastin löytymisessä oli.

Enää oli yksi rasti ennen kuin lähdimme tarpomaan kohti kisakeskusta. Suuntasimme ensin kohti tietä, jossa laitoimme pienet led-lamput päähämme, sillä kartan lukeminen ilman niitä ei ollut enää mahdollista. Tuulilla oli myös isompi halogen-lamppu mukana, mutta siihen ei tarvinnut turvautua, sillä seuraavan rastin (29) tuntumaan pääsi teitä pitkin.

Tältä rastila olikin sitten tieyhteys kisakeskukseen, jota lähdimme pimeyden keskellä tuikut päässämme tarpomaan. Matkaa kisakeskukseen oli viitisen kilometriä eikä se kovin vauhdikkaasti sujunut, sillä molemmilla oli jalkapohjat melko hiertyneet ja turvotuksen aiheuttama särky alkoi viedä etenemisintoa. Huilaustauko tulisi juuri sopivaan rakoon.

Kisakeskukseen päästyämme, suuntasimme ensin autolle, jossa suoritimme reppujen juoma- ja ruokatäydennykset. Myös kaikki vaatteet menivät vaihtoon ennen kuin suuntasimme kohti järjestäjien ruokailupaikkaa. Siellä saimme paellaa, sipsejä, leipää ja mehua. Tämän jälkeen menimme telttaan nukkumaan puoleksitoista tunniksi. Jalkojen säryn vuoksi nukkumisesta ei meinannut tulla mitään, mutta sitä jokunen hetki tuli unenkin puolla oltua.

Lepo tekee aina terää, ja teltasta tulikin kömmittyä olosuhteisiin nähden melko pirteänä. Jalkojen särkykin oli kadonnut, mutta jalanpohjan rakot olivat tulleet hyvin esiin, ja niiden puhkaisu olikin seuraava operaatio.

Huoltotoimenpiteiden jälkeen reput selkään, lamput päähän ja kohti uusia rasteja. Aamuyön lenkin alkuun olimme valinneet helppoja raseja. Ensimmäiselle niistä (23) ei tarvinnut kuin tepastella tietä pitkin. Hieman hölkkääkin kokeilimme, eikä se niin kovin hirveältä tuntunutkaan. Uudet kengät eivät painaneet akillesjännettäkään samasta kohtaa joten hölkkäkään ei tehnyt kovin kipeää.

Toinen rasti (37) oli myös helppo, sillä sinne pääsi alkuun tietä pitkin ja loppumatkan uraa pitkin jonka olivat alkukisan menijät tallanneet.

Seuraavallekkaan rastille (55) ei ollut matkaa kuin n.700 m, mutta olikin sitten kokonaisuudessaan metsäpätkää. Yösuunnistus kun ei ole niitä vahvimpia taitoja, niin melko verkkaista vauhtia pilkkopimeässä metsässä tuli edettyä otsalampun varassa. Rasti oli kulkusuuntaan nähden poikittain edessä olevan tien päässä. Pelkona oli, että menemme tien pään ohi, jonka jälkeen kartalta itsensä löytäminen olisi melko hankalaa. Kaarsimme siis varmuuden vuoksi reilusti tien suuntaisesti, jotta varmasti osuisimme tielle. Tielle päästyämme totesimme, että varmistusta oli tullut otettua ainakin riittävästi, sillä tietä piti kävellä vielä melkein puoli kilometriä jotta rasti löytyi tien päästä.

Seuraavallekin rastille (38) pääsi lähes täysin tietä pitkin, mutta lopussa piti muutama sata metriä mennä metsän puolelle, joka ei tuottanut tällä kertaa ongelmia.

Pientä pyörimistä sen sijaan aiheutti seuraava rasti (33). Avokalliot tuottivat pientä pään vaivaa ja hieman mielipide-erojakin alkoi tulla nykyisestä sijainnistamme. Tuulin arvio piti paikkansa ja näin reissun viimeinen pimeän osuuden rastikin tuli löydettyä.

Pahin pimeys alkoi pikkuhiljaa väistymään seuraavalla n.1.5 kilometrin tieosuudella. Taivaanrannassa alkoi näkymään jo pientä valoa ja puutkin alkoivat erottumaan metsässä. Tällä vajaan viiden kilometrin rastivälillä aamu valkeni sitten kokonaan ja ennen kuin rasti (28) tuli löydettyä, lamput oli saanut sammuttaa.

Seuraava rastiväli ei ollut kuin puolentoista kilometrin luokkaa. Ja vaikka rastikin (85) löytyi yllättävänkin helposti, niin rastiväli oli melko hidas. Aluksi jouduimme ylittämään suurehkon hakkuuaukon joka oli melko hankalasti kuljettavaa. Tämän jälkeen jouduimme melkoiseen kivikkoon, jossa piti olla tarkkana, ettei väsyneillä jaloilla edetessä kolhinut itseään. Vielä pieni epävarmuus sijainnista hidasti etenemistä.

Rastista selvittyämme edessä oli vähän matkan päässä päivän ensimmäinen ja ainoa tankkauspiste. Täytimme tankkapisteellä juomapussit, vaikka se olikin melko turhaa, sillä aamun aikana juomaa oli kulunut huolestuttavan vähän. Muutenkin juomaa olisi ollut pitänyt juoda huomattavasti enemmän, sillä ensimmäisen päivän 11 tunnin etenemisen aikana meillä oli molemmilta mennyt vain kolmisen litraa juotavaa.

Tankkauspiste oli myös aamun ainoa väliaikapisteemme, jossa päätimme miten matkan tekemistä edetään. Olimme hyvin aikataulussa ja suunnitellut rastit voitaisiin huoletta hakea. Ylimääräisiä ei kuitenkaan uskallettu ottaa ohjelmaan lisää mukaan, sillä jalkojen kestokyvystä loppuun asti ei ollut tietoa. Jalkojen hiertymät ja särky olivat joka tapauksessa jälleen palanneet etenemiseen mukaan.

Ensimmäinen loppumatkan rasteista (57) oli melko lähellä tankkaupistetta, eikä sen kanssa ollut näin valoisan aikaan ongelmia. Nyt alkoi jo taas näkymään pitkästä aikaa muitakin joukkueita metsässä. Kovin pirteää porukkaa ei vastaan tullut, ja näytti niitä jalkaongelmia olevan muillakin.

Seuraava rastiväli sisälsi sekä metsäpätkää että maantieosuutta. Loppumatkan rastit näyttivät olevan melko selkeissä paikoissa, eikä tämäkään rasti (104) tuottanut ongelmia. Hölkkähaluat olivat jo melko kadoksissa ja tieosuudet tulikin pääosin vain klampsittua eteenpäin.

Seuraava rastiväli alkoi taas tieosuudella, mutta viimeinen puolisen kilometriä mentiin jälleen metsän puolella – tai paremminkin suon puolella. Jälleen tuli tossut uitettua oikein perusteellisesti suossa, ja kun rastiakin (34) sai pikkuisen hakea, niin kuvitelma helposta loppuosuudesta olikin vain toivetta.

Kaksi seuraavaa rastia (94 ja 65) olivatkin sitten helppoja löytää, mutta näiden jälkeen alkoikin sitten tuskainen loppumatka kohti maalia. Haimme vielä yhden rastin (22), sen jonka suuri osa muista joukkueista haki ensimmäisenä, läheltä kisakeskusta, mutta muuten etenimme viimeiset kuusi kilometriä asvalttitien reunaa pitkin kohti maalia. Välillä yritimme jopa hölkätä jotta matka taittuisi nopeammin, mutta melkoinen “via dolorosa” se oli. Jalkojen särky ja hiertymät olivat sitä luokkaa, ettei yhtään harmittanut että tulimme maaliin puolitoista tuntia etuajassa, vaikka siinä ajassa olisi ehtinyt matkalla hakemaan muutaman lisärastin. Yhtään lisäaskelta ei kuitenkaan tehnyt mieli enää ottaa.

Maaliin päästyämme pisteitä oli kertynyt 166, jolla sijoituimme sarjassamme 7. Kokonaissijoitus oli 34/80. Voittajiksi tässäkin kisassa pääsee kun oikein hakemalla hakee, sillä olimme sekasarjassa parhaita suomalaisia alle veteraani-iän sarjassa. Voitto tuli siis kotiin, ainakin itsestä – ainakin juuri ja juuri.

Seuraavan vuoden kisaan ei tehnyt mieli aivan heti ilmoittautua, mutta parin päivän päästä sitäkin alettiin jo suunnittelemaan ja uutta taktiikkaa miettimään.

Leave a Reply

Your email address will not be published.