Tunturisuunnistus 2010, Saariselkä, Kiilopää

Tänä kesänä suunnistajat kokoontuivat Saariselän Kiilopäälle mittaamaan toistensa paremmuudesta tunturien valloituksessa. Kisakeskus oli sijoitettu Kiilopään tunturikeskuksen välittömään läheisyyteen, ja se tarjosikin hyvät puitteet molempien päivien lähdöille ja maalille, sekä parkkipaikalle ja huollolle.

Kiilopään tunturikeskus

Myös sää suosi suunnistajia koko elokuisen viikonlopun ajan. Sateesta ei ollut tietoakaan ja lämpöä oli paremminkin melkein liikaa kuin liian vähän. Myös muualla maassa riehuneet myrskyt jättivät tunturit rauhaan, joten parempaa säätä ei olisi voinut toivoa. Yllätys oli myös se, ettei minkään näköistä itikkaa tai ötökkää maastosta löytynyt. Poroja kyllä näkyi, mutta niistä ei haittaa ollut.

Meille tämä oli kolmas tunturisuunnistuksemme. Viime vuonna olimme H/D A -sarjassa, mutta tällä kertaa ilmoittauduimme ensimmäisen kerran tapaan B -sarjaan. Tämä tarkoitti sitä, että molempien päivien matkat olivat “vain” noin 14 km, eikä 5 km pidemmät. Myös kartan mittakaava oli meidän sarjassamme 1:20000, kun taas A:ssa se olisi ollut 1:25000.

Ensimmäinen kisapäivä lähti liikkeelle klo 14 yhteislähdöllä. N.900 suunnistajaa oli järjestäytynyt siisteihin riveihin tunturikeskuksen parkkipaikan viereiseen tunturikoivikkoon. Lähtö oli hieman epämääräinen, sillä kunnon lähtökomentoa ei kuulunut, mutta matkaan päästiin kuitenkin ilman isompaa hässäkkää. Ensimmäiselle rastillemme oli matkaa n.800 m. Hölkkäsimme loivasti nousevaa tunturia harvassa tunturikoivikossa kartan polkuviidakkoa lukien. Hieman poluissa sekosimme ja pummasimme ensimmäistä rastia minuutin pari. Ensimmäinen rasti oli sen verran lähellä lähtöä ja kun leimasimia ei ollut kuin yksi, niin rastille muodostui melkoinen ruuhka. Pienen jonotuksen jälkeen omakin leimaus tuli tehtyä. Alku meni vielä myös mittakaavaan totuttelussa ja pohtiessa miten kartan vihreä, valkoinen, keltainen ja valkokeltainen oikein maastoon peilautuu.

Rasteja ei reitillä ollut kuin seitsemän kappaletta joten rastivälit olivat pitkiä. Heti toiselle rastille olikin sitten jo matkaa 2,5 km. Rastivälillä oli Kiilopään tunturi ja sen me päätimme kiertää vasemman kautta. Suunnistamista helpotti se, että rasti oli korkean poroaidan vieressä, ja kun olimme nousseet jo avotunturiin, niin Lapin ja Ivalon paliskuntien välisen poroaidan havaitsi jo kaukaa, eli suuntasimme vain kohti aitaa. Rasti näkyi pienen lammen rannassa jo melkein kilometrin päästä.

Kolmannelle rastille oli matkaa reilut kaksi kilometriä. Rasti sijaitsi taas pienen lammen rannalla Nilanpään ja Rautupään välisessä kurussa. Tälle rastivälille ei nousua kovinkaan paljon siunautunut ja kun avotunturin maasto oli vielä suht hyväkulkuista, niin rastivälin pystyi juoksemaan lähes kokonaan. Suunnistaa ei tälläkään välillä juurikaan tarvinnut, sillä tavoitellun kurun näki jo kaukaa, samalle rastille näytti olevan menossa muutenkin paljon muuta porukkaa joten ainoa työ oli tossun liikuttaminen.

Neljäs rastiväli olikin sitten ensimmäisen päivän pisin, n.3,5 km. Vaikka rastivälille osuikin Nilanpään tunturin huippu, niin päätimme kuitenkin edetä suoraan viivaa pitkin. Välin ensimmäinen kilometri oli melko tiukkaa nousua ja se menikin kokonaisudessaan kävellen. Tunturin huipulla pääsi juoksemaan kilometrin verran reipasta vauhtia hyväpohjaisessa maastossa, jonka jälkeen alkoi alamäki. Jyrkimmän alamäen jälkeen avotunturi muuttui harvaksi tunturikoivukoksi. Tunturikoivikko kasvoi ja tiheni aina vaan ja pian olimme hieman jo hukassa. Rastin piti sijaita pienen tiheikön keskellä olevan aukon reunassa. Tarkasta sijainnista pelkällä käyrää sisältävällä kartalla ei ollut mitään hajua, mutta yhtäkkiä tupsahdimme jollekin aukolle. Pienen ihmettelyn jälkään huomasimme, että tulimme juuri hakemallemme aukolle ja rasti oli 50 m päässä. Tällä kertaa kävi emämunkki.

Viides rastiväli oli pituudeltaan kolmisen kilometriä. Jälleen päätimme edetä kompassisuunnalla viivaa pitkin, sillä kovin kovia nousuja ei välillä ollut. Väli päästiin juoksemaan kokonaisuudessaan ja rastillekin osuimme lähes suoraan. Se lämmitti vielä entisestään mieltä kun puoli kilometriä ennen rastia meitä edellä ollut pari juoksi meitä vastaa kun olimme lähteneet jo rastilta.

Kuudennelle rastille ei ollut matkaa kuin 1,5 km. Jatkoimme valitsemaamme linjaa, eli suorilla vaan ilman kiertoja. Kilometri menikin ihan mallikkaasti, mutta sitten aloimme jälleen sekoilemaan eteen tulleessa polkuviidakossa ja tiheässä tunturikoivukossa. Onneksi lähestyessämme rastia muitakin suunnistajia oli menossa samalle rastille joten tällä rastilla saimme hieman peesiapua. Muuten olisimme menneet varmaankin hieman rastista ohi.

Viimeinen rasti oli puolen kilometrin päässä ja aivan kisakeskuksen vieressä. Rasti oli ison polun vieressä ja väli oli kokonaisuudessaan alamäkijuoksua tunturikoivikossa. Rasti löytyi helposti ja maaliin oli enää vain pari sataa metriä viitoituksen kera.

Ensimmäisen päivän reissu meni yli odotusten, sillä loppuaikamme oli 1:56 ja se oli vain 13 minuuttia enemmän kuin päivän kärjellä. Pummejakaan ei tullut kuin pari pientä. Tulimme maaliin sarjassamme kahdeksantena, mutta koska näissä sekaparisarjoissa on käytössä ikähyvitysminuutit, niin niiden jälkeen sijoituksemme oli vasta 27/57. Hyvitysminuutteja sai jokaisesta vuodesta kun parin yhteisikä meni yli 70 vuoden. Parhaimillaan joku joukkue sai hyvitystä 59 minuuttia, kun me taas saimme vain 2 minuuttia.

Toinen kisapäivä oli hieman ensimmäistä lämpimämpi ja aurinkoisempi, joten tiedossa oli jälleen hikinen urakka. Vajaan 14 km:n matka ja 350 m:n noususumma olivat kutakuinkin samat kuin edellisenäkin päivänä. Sarjamme ensimmäinen lähtöaika oli klo 10 ja ensimmäisen päivän tuloksissa puolen tunnin sisällä olleet parit lähtivät matkaa taka-ajolähtönä. Taka-ajolähtöön ei ehtinyt kuin pari kymmentä paria ja loput lähtivät sitten matkaan puolen minuutin välein. Ikähyvitysminuuttien vuoksi meidän ero kärkeen venähti reiluun 43 minuuttiin joten lähtöaikamme oli 10:44.

K-pisteelle oli 400 m kivistä vastamäkistä polkua ja sen hölkkäsimme rauhallisesti samalla kun suunnittelimme reittiä ensimmäiselle rastille. Päivän ensimmäiselle rastille oli matkaa kilometrin verran. Reitti sinne oli hyväkulkuista, nousevamaastoista tunturikoivikkoa. Tarkalla kompassisuunnalla rasin löytymisessä ei pitäisi olla vaikeuksia, sillä rasti sijaitsi tunturin jyrkän takarinteen pienen lammikon rannalla. Lähempänä rastia alkoi taas muitakin pareja näkymään ja kaikki olivat joko menossa tai tulossa juuri siltä rastilta minne mekin olimme menossa.

Toisen rastivälin pituus oli n.2 km ja siihen sisältyi pari pienempää ja yksi isompi nyppylä. Päätimme kuitenkin jatkaa ensimmäisenä päivänä hyväksi havaittua linjaa, eli suorilla vaan. Muutaman sadan metrin tunturikoivikko-osuuden jälkeen pääsimme jälleen avotunturiin. Ahopäät -tunturi tuli ylitettyä melkein korkeimmalta kohdalta ja jyrkin kohta sinne menosta tulikin käveltyä. Tunturin päälle päästyä näkyikin jo selvästi lampi jonka rannalla rasti sijaitsi.

Kolmannelle rastille oli taas hieman pidempi matka, 3,5 km. Välin ensimmäinen 1,5 km oli melko tasaista ja hyväkulkuista avotunturia, joten sen pystyi juoksemaan kokonaisuudessaan. Jälleen näkyi paljon muitakin pareja etenemässä samaan suuntaan ja tapahtuma vaikuttikin enemmän kilpajuoksulta kuin suunnistuskisalta. Myös yhden poron kanssa pääsimme ottamaan kisaa, kun se porhalsi ohitsemme täyttä vahtia vain muutaman metrin päästä – jäätiin toisiksi. Tasaisen pätkän jälkeen noustiin jonkin verran tunturiin ja nyt piti laittaa välillä kävelyksikin. Viimeinen 1,5 km rastille olikin sitten pelkkää alamäkijuoksua. Ensin avokalliossa, sitten harvassa tunturikoivikossa ja lopuksi tiheämmässä ja kivikkoisessa tunturikoivikossa. Rasti löytyi Luulammin rannasta.

Neljäs rastiväli näytti jo etukäteen viikonlopun rankimmalta. Matkaa oli jälleen n. 3,5 km, mutta reitille osui Kiilopää ja suora reitinvalinta edellytti lähes sen huipulle kipuamista. Mitään järkevää kiertotietäkään ei näkynyt, joten nousumetrejä piti alkaa keräämään. Kävelyä välille keryi yli kaksi kilometriä ja kerran piti heittää reppukin selästä ja ryömiä poroaidan ali jotta matka etenisi. Tasaiselle päästyämme laitoimme jälleen juoksuksi. Rasti näkyi melkein puolen kilometrin päähän, sillä se sijaitsi tunturin alarinteessä.

Viidenellä rastivälillä teimme poikkeuksen reitinvalintaa ja päätimme tehdä pienen kierron. Ilman kiertoa olisimme joutuneet jälleen nousemaan korkealle Kiilopäälle ja se ei enää houkutellut. Kiertoon löytyi myös hyväkulkuinen polku joten kierto oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Polkua juoksimme kilometrin verran jonka jälkeen siiryimme etenemään tunturikoivikon ja avotunturin puolelle. Taas meinasimme juosta vähän ylärinteen puolelta ohi, mutta onneksi samalle rastille oli menossa paljon muutakin porukkaa joten huomasimme virheemme ajoissa ja kaarsimme alas rastille.

Maaliin oli matkaa enää reilu kilometri ja kaksi viimeistä rastia oli aivan maalin läheisyydessä. Vielä kun suurin osa tuosta matkasta oli alamäkeä ja hyväkulkuista leveää polkua, niin loppumatka menikin kilpajuoksuksi.

Toinen päivä meni ehkä vielä ensimmäistäkin päivää puhtaammin eikä pummausta tullut juuri ollenkaan. Toisen päivän aika oli 1:53 ja se oli vain 20 minuuttia päivän voittajaa hitaampi. Sijoitus oli 10/57. Kokonaistuoksissa olimme sijalla 15. ja eroa kärkeen kertyi 40 minuuttia. Hieman spekuloivaa tuloslaskentaakin tuli tehtyä, sillä pikaisesti katsottuna, ilman ensimmäisen päivän hyvitysminuutteja olisimme olleet kahdeksansia. Tulos oli siis yli kaikkien odotusten ja ennen kaikkea olen tyytyväinen lähes puhtaaseen suoritukseen. Toisaalta muutamalla rastilla oli hieman onneakin mukana, ja loppujen lopuksi kovin kummoisia suunnistustaitojakaan ei ainakaan meidän sarjassamme vaadittu. Juoksukunto oli suunnistustaitoa tärkeämpi ominaisuus.

Leave a Reply

Your email address will not be published.