Kiilopään syysretki 2020

Viikko 39/2020 (21.-27.9.2020)

Maanantaina ajelimme Rovaniemeltä Kiilopäälle, ja jo iltapäivällä majoituimme Suomen ladun mökkiin Kiilopään keskuksessa. Auton tyhjennyksen ja koiralenkin jälkeen kävimme sumuisella Kaunispäällä lohisopalla ja sen jälkeen hakemaan jääkaapin täytettä Saariselän keskustasta. Koiralenkkien lisäksi muuta liikunnallista aktiviteettia maanantaille ei tullutkaan.

Tiistaina heti aamulla käytiin Tuulin ja koirien kanssa noin tunnin kävelylenkillä Kiilopään länsirinteen alaosassa. Päivemmällä tein koirien kanssa vielä toisen reilun tunnin kävelylenkin. Ensin nousimme Ahopäille johtavaa polkua ja poroaidalle tullessa käännyimme kohti Kakslauttasta ja kävelimme poroaidan vierustaa aina Ruijanpolulle asti. Sieltä tulimme kuntorataa pitkin takaisin mökille.

Iltapäivällä teimme Tuulin kanssa puolentoistatunnin / 20 kilometrin pyörälenkin. Sää oli hienon aurinkoinen, mutta länsituuli oli erittäin kova. Lämpöä oli 7 astetta. Pyöräilimme ensin Niilanpään porokämpälle ja sieltä käännyimme kohti Kakslauttasta. Porokämpälle reitti on melko hyväpohjaista hiekkatietä, jossain paikoin tosin on jonkin verran irtokiviä. Porokämpälle on Kiilopään keskuksesta matkaa hieman vajaa 4 kilometriä ja lähes koko matka loivaa nousua.

Kakslauttaseen reitti alkaa tosi kivikkoisella osuudella, mutta sitä on vain kilometrin verran. Tämän jälkeen kiviä on vähemmän, mutta sitten juurakkoinen alusta pomputti pyörää aina Muotkan tielle asti, jonne matkaa on kuutisen kilometriä. Tällä pätkällä voi ihailla Kiiloselän upeaa männikköistä kangasta. Polkea ei ihan kauheasti tarvitse, sillä koko matka on loivaa alamäkeä. Matka jatkui Kakslauttasiin Tievatuvan kautta jossa alusta on hyväkulkuista hiekkatietä tai latupohjaa. Kakstauttasista tulimme kumpuilevia ja hyväkulkuisia latupohjia pitkin takaisin mökille. Illalla teimme vielä noin tunnin koiralenkin Ahopäiden etelärinteen poroaidan tuntumassa.

Keskiviikkoaamu oli hienon aurinkoinen ja tuulikin oli tyyntynyt. Pakkasta oli pari astetta ja pienimmät lammikot olivat menneet jäähän. Kävelimme koirien kanssa Ahopäille kansallispuiston rajaa kulkevaa polkua pitkin. Kiersimme Ahopäiden toiselle puolen ja tulimme poroaidalle kulkevaa polkua pitkin takaisin.

Päivällä kävin tekemässä vajaan 18 kilometrin / puolentoista tunnin juoksulenkin. Lämpöä ei ollut kuin 5 astetta, joten pitkästä aikaa joutui juoksemaan pitkillä vaatteilla. Takareidet ja pohkeet olivat vielä viikonlopun marathonista jumissa, joten siihen nähden tuli tehtyä liian pitkä lenkki.

Juoksin ensin kolmisen kilometriä kuntorataa pitkin Kakslauttasiin päin. Sitten käännyin Tievatuvalle ja sieltä taas kohti Kakslauttasta. Kun reitti tuli lähelle Kiilopäälle johtavaa asfalttitietä, ylitin tien ja juoksin metsän kautta tien lähellä kulkevalle moottorikelkkauralle. Kumpuilevaa uraa pitkin juoksin takaisin kuntoradalle ja sieltä suuntasin kohti Laanilaa. Kun eteen tuli Laanila – Ahopäät risteys, niin käännyin Ahopäille päin. Tässä vaiheessa alusta muuttui kivikkoiseksi ja kun Ahopäille nousu alkoi, niin vieläkin kivikkoisemmaksi. Tämän pätkän mitta oli noin 2.5 kilometriä ja vauhti tippui paikoin lähes kävelyksi, kun yritti hyppiä kiveltä toiselle, tai asettaa jalkaa kivien väliin. Ahopäiden päältä onkin sitten vajaa pari kilometriä pelkkää alamäkeä mökille asti. Edelleen piti kuitenkin varoa kiviä, mutta pääosin alusta oli ihan juoksukelpoista. Jalat tosin olivat jo sen verran jumissa, että alamäessäkään ei vauhti juuri kasvanut. Nousumetrejä reitillä oli 240.

Torstaiaamulla lähdimme nousemaan koirien kanssa Kiilopään huipulle. Sää oli jälleen hienon aurinkoinen, eikä tuulikaan ollut liian kova avotunturissa liikkumiseen. Lämpöä oli viitisen astetta. Kiilopään huipulta kävelimme avotunturissa kohti Niilanpäätä ja sieltä laskeuduimme Niilanpään porokämpälle johtavalle hiekkatielle ja suuntasimme kohti mökkiä. Matkaa kertyi n. 8 kilometriä ja aikaa kului pari tuntia.

Päivällä kävin pyöräilemässä n. 37 km:n / 3:15 h pyörälenkin. Lämpöä oli 7 astetta ja alkumatkasta sää oli aurinkoinen, mutta meni jossain vaiheessa pilveen. Mökiltä suuntasin ensin Luulammille. Ensimmäinen kolme kilometriä on hyväkulkuista, mutta paikoin jyrkkääkin nousua, eli pieniä vaihteita piti maastopyörästä hakea. Lopuksi lasketaan ensin loivati ja lopuksi erittäinkin jyrkkään Luulampien päivätuvalle. Laskussa on melko paljon irtokiveä, eli tarkkana pitää olla.

Luumallilta Rumakuruun kulkeva reitti on maisemiltaan yksi Kiilopään suosikeistani, harmi vaan kun sinne pääsy on aina niin kovan työn takana. Rumakurusta suuntasin kohti Iisakkipään Pääsiäiskurua. Nousu Iisakkipäälle on melko loivaa, mutta paikoin kivistä. Pääsiäiskurun näköalapaikan jälkeen on vielä vähän matkaa hyväkulkuista pyöräuraa, mutta sitten reitti muuttu hankalammaksi. Ennen Tammukkaojan tulipaikkaa pyörää joutui taluttamaan ja jopa kantamaan joitain pätkiä. Tätä hankalaa osuutta kesti reilun kilometrin verran. Tammukkaojan tulipaikalta Vellinsärpimän päivätuvalle on matkaa kolmisen kilometriä. Pääosin tämä pätkä on melko hyväkulkuista. Etenkin tähän suuntaan pyörräillessaä, kun reitti on koko ajan loivaa laskua, matkan teko oli mukavan “pikku-teknistä”. Loppuosassa oli pari ojan ylitystä ja soistakin, mutta tähän aikaan vuodesta näistäkin kohdista selvisi kuivin jaloin.

Vällinsärpimästä jatkoin Kaunispään laskettelukeskuksen kautta kohti Laanilaa ja Ruijanpolun alkuun. Tämä reilun kymmenen kilometrin mittainen väli on pääosin hyväkulkuista hiekkatietä tai latupohjaa. Isoja mäkiä ei ole suuntaan tai toiseen, Saariselkä – Laanila väliä lukuunottamatta. Laanilan ja Ahopäille kulkevan reitin välinen Ruijanpolun noin 2 kilometrin osuus on kapeaa polkua, mutta suht hyväkulkuista, joskin juuria reitillä on melko paljon. Tämän jälkeen jatkoin Ruijanpolkua Kakslauttanen – Kiilopää väliselle hiihtouralle. Tämä väli on nelisen kilometriä pitkä ja melko haasteellinen. Alkuun on muutama “dyyni”, joiden ylä- ja alamäet ainakin minä jouduin taluttamaan pyörää. Tämän jälkeen noustaa loivasti puolentoista kilometrin verran, melko hyväkulkuista reittiä, mutta loppupätkä onkin sitten erittäin kivikkoista. Jalkautua ei välttämättä tarvitse, mutta meno on hidasta ja renkaan sovittamista kivien väliin. Hiihtouralle pääsyn jälkeen mökille ei enää olekaan matkaa kuin pari kilometriä.

Illalla teimme vielä koirien kanssa Sivakkaojan reilun 5 kilometrin kävelylenkin ja samalla kävimme paistamassa makkarat Sivakkaojan laavulla. Tämä lenkki on myös yksi suosikeistani hienon mäntykankaan ansiosta.

Perjantaiaamulla tein koirien kanssa reilun 9 kilometrin / vajaan kahden tunnin kävelylenkin. Sää oli tihkusateinen, mutta lämpöä oli hieman päälle kymmenen astetta. Kävelimme ensin pari kilometriä Kakslauttasiin päin latu-uraa pitkin. Siitä käännyimme Ruijanpolulle ja menimme Sivakkaojan laavun ohi, ja seurasimme Sivakkaojan vieressä kulkevaa polkua Sivakkalaaksoon ja Niilanpään porokämpälle johtavalle hiekkatielle. Hiekkatietä laskettelimme takaisin mökille pienoisessa vesisateessa.

Aamupäivän tuli vettä melko kovinkin, mutta sääennusteen lupauksen mukaan sade lakkasi puoli kahdelta ja vähän ajan päästä alkoi aurinkokin paistamaan. Lähdin tekemään pyörälenkkiä vuokra-fätillä heti kun sää salli. Sen verran paljon oli lätäköitä matkan varrella, että kura lensi mukavasti fätin renkaista. Ja kun lokareita ei ollut, niin vaatteet olivat sen mukaiset.

Aluksi poljin latu-uria pitkin Laanilan kautta Kaunispään laskettelukeskuksen ohi aina Kaunispäälle ja Moitakuruun johtavalle risteykselle. Ennen Laanilaa tosin poikkesin Ruijanpolulle testaamaan fätin ajo-ominaisuuksia polulla. Alkupätkä olikin jo tuttua reittiä aiemmilta päiviltä. Fättikin rullasi mukavasti ja myötätuulessa meno olikin ihan reipasta. Risteyksen jälkeen piti ylittää Lutto ja sen yhteydessä oleva suo. Tuossa oli onneksi pitkospuut, jota pitkin kävelin ja talutin kiltisti pyörää.

Suon ylityksen jälkeen reitti lähti nousemaan kohti Palopäätä. Alusta oli ihan hyväkuntoista latu-uraa eikä nousussa ollut irtokivistä vaivaa. Välillä sai kylläkin hakea pientä vaihdetta, jotta nousu taittuisi kevyemmin. Reitin varrella oli hienoa mäntykangasta, mutta ylempänä alkoi tulla myös avotunturia ja selkeän sään ansiosta näkymät olivat komeat ja pitkälle kantavat. Nousua oli noin 2.5 kilometrin verran.

Laskeutuminen olikin sitten kivisempää reittiä. Irtokiviä oli paljon ja sai olla tarkkana mistä kohtaa ajoi. Vauhtia ei uskaltanut kovinkaan paljon pitää. Laskua keski reilun parin kilometrin verran. Moitakurun päivätupa oli jokusen sataa metriä uran sivussa, ja sinne piti ajaa metsäreittiä pitkin, sillä virallinen ura oli sen verran soista ja märkää, ettei siitä viitsinyt edes fätillä ajaa. Tosin pohjaa oltiin kunnostamassa kankaalla ja isolla murskeella, joten seuraavalla kertaa päivätuvalle pääsee varmaankin vähän sujuvammin.

Moitakurun ja Luttotuvan välinen noin 6 kilometrin pätkä oli hyväkulkuista latu-uraa. Melkein koko pätkä oli loivaa alamäkeä, joten se taittui melko vauhdikkasti. Sateen jälkeisiä isoja vesilätäköitä joutui paljon kiertelemään, mutta vaatteet olivat jo sen verran kuraiset, ettei pienestä lisästä olisi ollut haittaakaan.

Muutama kilometri Luttotuvalta eteenpäin tulin samaan risteykseen josta käännyin Luttton ylittäville pitkospuille. Tämän jälkeen poljin tuloreittiäni Saariselän Vanhaselälle asti, josta käännyin Rumakuruun johtavalle reitille. Ennen Rumakurua reitille mahtui muutama rapsakka ylä- ja alamäki, mutta kaiken kaikkiaan tämä väli oli vauhdikasta menoa hyväpohjaisella latu-uralla. Rumakurusta suuntasin vanhaa tullua hienoa reittiä Luulammille ja sieltä nousin kohti Kiilopäätä, samaa reittiä, jota olin edellisenä päivänä laskenut toiseen suuntaan. Majapaikalle päästyäni matkaa oli kertynyt n.53 km ja aikaa kulunut hieman vajaa kolme ja puoli tuntia. Nousumetrejä oli n. 750.

Lauantai oli viimeinen päivä Kiilopäällä. Se alkoi 6.5 kilometrin / reilun puolentoista tunnin koiralenkillä. Kävelimme Luulammelle johtavaa polkua ja kävimme katsomassa poroaidan “toisella puolella” olevaa Luulammen kurua. Takaisin kävelimme avotunturia pitkin poroaikan portille, joka sijaitsee lähellä Kiilo-ojan alkulähteitä.

Päivällä kävin tekemässä viikon toisen juoksulenkin. Alkuun juoksin puolitoista kilometriä Kaksalauttasiin päin latu-uraa pitkin, jonka jälkeen käännyin kohti Kiilopäätä johtavaa uraa. Alku oli latu-uraa, mutta Kiillopäälle johtavan tien ylityksen jälkeen reitti muuttui vähäksi aikaa kapeaksi kivikkoiseksi poluksi, jonka jälkeen tulin viralliselle Kiilopäälle johtavalle reitille. Viimeinen reilu kilometri oli jyrkkää nousua, johon sisältyi noin 100 puuporrasaskelmaa. Kokonaisuudessaan nousua kesti reilun kolmen kilometrin verran ja tuolla matkalla oli 240 nousumetriä.

Kiiloään huiputuksen jälkeen juoksin alas retkeilykeskukselle ja lähdin juoksemaan samaa Luulammille johtavaa uraa kuin mitä aamulla olimme koirien kanssakin kävelleen. Reilun kahden kilometrin matkan ja 135 nousumetrin jälkeen siirryin poroaitaa lähempänä olevalle Luulammin uralle ja juoksin sitä alas ja takaisin mökille. Matkaa kertyi 11.4 kilometriä ja aikaa kului hieman päälle tunti. Nousua oli kaikenkaikkiaan 380 metriä. Reidet olivat melko kovilla ja sunnuntaina etureidet olivatkin niin jumissa, ettei tehnyt mieli tehdä mitään reeniä.

 

 

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.