Recovery bootsit

Viikko 36/2020 (31.8.-6.9.2020)

Syksyn ensimmäisellä viikolla oli vielä ihan mukavia ulkoilukelejä. Lämpöä on riittänyt ihan kivasti eikä vettäkään ole juuri satanut. Syyskuun kunniaksi tein myös pitkästä aikaa pari etätyöpäivää ja yhtenä päivänä kävin autollakin töissä. Täten työmatkapyöräilykilometrejä ei kertynyt kuin kahdelta päivältä.

Alkuviikosta soittelin myös TAYS:iin ja kyselin nenälääkärin perään, ja sain vastaukseksi, että joskus marraskuussa olisi vastaanottoaika. Eli pari kuukautta pitää ainakin vielä kärvistellä. Tosin aloin ottamaan taas kuukauden tauon jälkeen kortisonipitoista nenäsuihketta, ja se on auttanut sen verran, ettei nenä ole ihan koko ajan tukossa.

Maanantaina oli ainoastaan työmatkapyöräilyt ohjelmassa. Tiistaina pidin etätyöpäivän ja kävin aamulla juoksemassa 12.5 km:n VK-lenkin. Lämpöä oli 11 astetta ja muutenkin mukava sää tehdä vähän reippaampi lenkki. Keskivauhti oli 4:24 min/km ja keskisykkeet ihan sopivat 134 bpm.

Keskiviikkona olin taas toimistolla. Työmatkapyöräilyjen lisäksi tein työpaikalta perinteisen 12 km:n Tampereen keskustalenkin. Tällä kertaa yritin mennä vähän rauhallisemmalla tahdilla/sykkeella. Vähän rauhallisemminkin olisi saanut mennä, sillä keskari on 4:35 min/km ja keskisyke 131 bpm. Ihan mukavasti kulki ja sääkin oli vallan mainio.

Torstai oli taas etätyöpäivä, ja aamupäivällä kävin tekemässä 12.5 km:n vauhtileikittelyn. Matkan aikana vaihtelin reilusti vauhtejä. Välillä tein erimittaisia ja -tehoisia vetoja, välillä otin tosi rauhallisesti. Ylämäet yritin juosta reipasta vauhtia.

Perjantaina kävin töiden jälkeen uimassa Tampereen maauimalassa. Uin 5 x 500 m, kaikki pullarin kanssa. Rentoa ja rauhallista vauhtia menin ja harjoittelin eri hengitysrytmejä. Välillä uin 50 m:n pätkiä jolloin otin happea pelkästään vasemmalta puolelta ja välillä otin happea joka kolmannella ja välillä joka neljännellä käsivedolla. Uinnin aikana nenä ärtyi taas niin pahasti, että aivastelin koko illan ja räkää valui jatkuvasti. Onneksi vaiva hävisi yön aikana.

Lauantaina päivällä kävin juoksemassa kovana treeninä Hämeen hölkässä 8.6 km:n lenkin. Lähtö oli puolen päivän jälkeen Lamminpään majalta ja reitti kävi kääntymässä vedenottamolla ja maali oli taas Lamminpään majalla. Pääosin reitti oli tasaista latupohjaa, mutta puolenvälin kohdalla oli pari kovaa ala- ja ylämäkeä. Yhteensä nousumetrejä reitillä oli 75 m. Sää oli jälleen vallan mainio, lämpöä oli 15 astetta ja aurinko tuli aina välillä esiin pilvien välistä.

Lähdössä kolme hengen porukka lähti ihan omaa vauhtia ja vähän sen perässä eteni yksi juoksija. Itse olin viidentenä joukossa. Edelläni juoksijoista kaksi juoksi pidemmän 20 km:n reitin, joten tulin maaliin kolmantena. Kaksi ensimmäistä oli joku nuori veljeskaksikko ja he menivät ihan omaa vauhtiaan. Itse sain juosta ihan rauhassa, edessä eikä takana näkynyt ensimmäisten kilometrien jälkeen ketään, joten mitään loppurypistystä ei tarvinnut tehdä. Ja hyvä niin, sillä tarkoitus olikin tehdä vain kova treeni eikä mitään maksimisuoritusta. Keskivauhtini oli 4:02 min/km ja keskisyke 161 bpm.

Sunnuntaiaamulla tein juoksuviikon päätteksi pitkän lenkin. Lämpöä oli hieman päälle kymmenen astetta ja taivas oli puolipilvessä, eli vallan mainio sää pitkälle lenkille kun tuulikaan ei haitannut matkan aikana. Reitti kulki yhdystien, Avantin, Elovainion, Haaviston, Teivon ja Tesoman kautta takaisin kotiin. Ensimmäisen 20 km juoksin juuri hieman alle 5 min/km vauhdilla, keskisykkeen ollessa 122 bpm. Tämän jälkeen kiihdytin vauhtia ja juoksin kaksi kilometriä 4:23 min/km vauhdilla. Tämän jälkeen kaksi kilometriä 4:03 min/km keskivauhdilla, ja lopuksi vielä kilometri hieman alle neljän vahtia. Keskinopeus koko reilun 26 km:n lenkillä oli 4:49 min/km ja keskisyke 127 bpm. Muuten meni ihan mukavasti, mutta takareiden ja pakaran kiinnityskohdat olivat aivan jumissa ja kipuilivat melkoisesti etenkin loppumatkasta.

Tämän viikon meillä on ollut vuokralla kompressioperiaatteella toimivat palautuslahkeet. Niitä on tullut käytettyä joka juoksulenkin jälkeen ja vähän muulloin. Sen verran hyvät kokemuket lahkeista on tullut, että tulee varmaankin hankittua sellaiset itselleen. Jalat tuntuvat olevan enemmän palautuneen oloiset ennen seuraavaa lenkkiä, kun on tehnyt punteilla lymfakäsittelyn jaloille.

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.