Loppusuorakamppailua

Viikko 33/2020 (10.-16.8.2020)

Kesäiset päivät jatkuivat tälläkin viikolla. Joka päivä pyörittiin parinkymmenen asteen kieppeillä ja välillä jopa reilusti sen paremmalla puolellakin. Aamuisin pitää laittaa jo takkia päälle kun pyöräilee töihin, mutta lyhyissä pyöräilyhousuissa kyllä vielä tarkenee. Aamulämmöt ovat olleet kymmenen asteen tuntumassa.

Maanantai piti ottaa vähän rauhallisemmin, koska tiistaina oli ohjelmassa Valmetin perinteinen triathlonkilpailu. Se järjetetään jo kahdennenkymmenennen kerran. Työmatkapyöräilyt kyllä tuli tehtyä, mutta muuten otettiin rennosti.

Tiistaina vähän ennen puoli iltaviittä, kolmisenkymmentä hurjaa lähti uimaan Hervannan Suolijärvessä vähän vajaan 500 m uintilenkkiä. Ulkolämpötila oli 20 astetta, eikä veden lämpötila varmaankaan paljon tuosta eronnut. Aurinko paisteli mukavasti eikä tuulikaan nostanut aallokkoa – tosin noin pienessä järvessä ei kovin kovaa aallokkoa saa aikaiseksikaan.

Itselläni oli puolustettavana viimevuoden ykkössija, joten pienimuotoisia paineita oli ilmassa. Tällä kertaa oli jokunen kova kaveri enemmän kuin viime vuonna, joten parastaan piti laittaa pöytään. Viime vuoteen nähden uintitekniikkaa on hiottu Manyonen valmennusryhmässä, ja tällä kertaa oli pyöräilyssäkin alla tri-pyörä. Juoksukunto ei ehkä ole niin hyvä kuin viime kesänä ja sunnuntain kisakin voisi vielä painaa.

Uintiosuuteen lähdin vähän turhan räväkästi. Yritin kiihdyttää yhteislähdön ruuhkasta karkuun, mutta tuloksena oli vain, että en saanut koko loppumatkasta hengitystä tasaantumaan laisinkaan ja uintiosuus oli melko tuskaa. Siis ihan eri fiilis kuin sunnuntaina Kangasalla. Nousin kuitenkin neljäntenä Suolijärven laiturille. Edellä menijöistä yksi oli joukkuekilpailija ja toisen ohitin T1:n aikana.

Pyöräily lähti liikkeelle ihan ok. Yleisillä pyöräteillä kun ajettiin, niin alkuun sai huudella varotuksia koiranulkoiluttajille. Ruskontien viereiselle pyörätielle kun pääsimme, niin jalankulkuliikenne onneksi väheni. Jo alkumatkasta ajoasento tuntui vähän odolta, mutta ajattelin että kun en ollut ajanut tri-pyörällä jokuseen viikkoon, niin se vain tuntui siltä – ihan kuin satula olisi liian matalalla.

Reilun viiden kilometrin polkemisen jälkeen tapahtui kuitenkin jotain kummallista. Satula tippui ala-asentoon ja sitä oli pakko ruveta nostamaan. Onneksi mukana oli työvälineet, mutta episodissa kuitenkin tuhlaantui kaksi ratkaisevaa minuuttia. Oikeankokoista avainta ei tuntunut löytyvän ja porukkaa lappasi ohi koko ajan. Viimein sain satulan ylös ja matka pääsi jatkumaan. Satula jäi kuitenkin vieläkin liian alas, mutta ajamaan sillä kuitenkin pystyi.

Syy satulan tippumiseen alas on varmaankin se, että pyörä oli ollut pari viikkoa aiemmin huollossa ja sielä oli tarkastettu satulatolpassa ollut sähkövaihteiden akku. Huollossa ei oltu sitten kiristetty riittävästi ruuveja ja näin siinä sitten kävi. En ollut ajanut pyörällä huollon jälkeen kuin pari pientä kiemuraa, mutta siinä en vielä huomannut mitään.

Loppu 15 km piti painaa jalat hapoilla niin kovaa kuin pääsi. Ohittelin kyllä edellä menijöitä, mutta kärki pääsi karkaamaan kolmen minuutin päähän. Pyöräilyn keskinopeus oli n. 35 km/h ja keskitehot 228W (FTP 92%). Olin osuuteni 4. nopein. Ilman stoppia olisi pyöräilyaikani ollut kärkipään tasoa.

T2 meni suht nopeasti, sillä sukkien kanssa ei tarvinnut pelleillä. Kengät vaan vaihtoon ja menoksi. Lähdin neljäntenä juoksuosuudella, mutta kolmannelle sijalle nousin muutaman sadan metrin juoksun jälkeen. Juoksu tuntui yllättävän hyvältä, vaikka pyöräilyssä joutu hapottamaan melko kovin ja odotin sunnuntainkin painavan jonkin verran.

Hopealle nousin reilun kilometrin juoksun jälkeen. Mutta en nähnyt mitään mahdollisuuksia ottaa kärkeä kiinni, sillä 4.5 km reitillä kolmen minuutin takaa-ajo on melko haastavaa. Yritin kuitenkin pitää mahdollisimman kovaa tahtia yllä. 3.5 km kohdalla, pitkän ylämäen alapäässä näin sitten kuitenkin Reijon selän nousevan juuri mäen päälle. Pieni toivonkipinä heräsi, mutta eroa oli kuitenkin vielä melko paljon ja matkaa vain kilometri, ja selkäkin hävisi mutkan taakse. 500 m ennen maalia alkoi jyrkkä alamäki ja selkä tuli taas näkyviin. Laitoin kaikki voimanrippeet peliin ja juoksin alamäen niin kovin kuin pääsin. Välillä pelkäsin, että lennän nenälleni kun jyrkässä alamäessä oli niin kova vauhti.

150 m ennen maalia pääsin Reijon kintereille ja heti rinnalle. Tässä kohtaa alkoi henkien taisto. Molemmat juoksi minkä ikinä jaksoi, mutta rinta-rinnan vaan edettiin. Itse ehdin jo muutaman kerran luovuttaa kun ei vaan tuntunut millään jaksavan, mutta sama homma tuntui olevan kilpakumppanillanikin. Viimeisillä kymmenillä metreillä kaarrettiin vähän vasemmalle ja olin onneksi sisäkurvin puolella. Maaliviiva ylitettiin samalla ajalla, mutta “maalikameran” peruteella ylitin viivan 10 cm erolla.

Maalin tulon jälkeen meni jokunen minuutti ennen kuin nurmikolta pääsi istuma-asentoon tai sai sanaakaan suusta. Mahdoton muuttui sittenkin mahdolliseksi ja kiertopalkinto tuli toistamiseen loosiini.

 

Keskiviikko otettiin taas rennosti ja tyydyttiin vain työmatkapyöräilyihin. Torstaina oli myös ohjelmassa työmatkapyöräilyt, mutta kävin myös juoksemassa Valmetilta arboretum – Eteläpuisto -lenkin. Jalkat olivat jo palautuneet melko mukavasti ja teinkin lenkin VK-treeninä. 12 km:n lenkura meni hieman päälle 53 minuuttiin, eli keskivauhti oli 4:25 min/km ja keskisykekin oli myös ihan hyvä (ei siis liian korkea), 137 bpm.

Perjantaina oli myös työmatkapyöräilyt. Tällä kertaa alla oli maantiekilpuri, ja pyöräilinkin kotiin Lempäälän, Säijän ja Nokian Taka-Lauttalan kautta. Matkaa kertyi 70 km ja aikaa kului 2:22, eli keskari oli 29.5 km/h ja keskitehot 165W (FTP 67%). Vähän kevyempi pyöräily olikin tarkoitus ottaa ja mukavalta se tuntuikin. Alku tosin oli hankala, sillä vatsaa alkoi polttamaan vajaan kympin jälkeen ja jouduin pysähtymään 18 km kohdalla vähän jalottelemaan. Tämän jälkeen ongelmia ei ollut ja matka taittui rattoisasti loppuun asti.

Lauantaiaamusta tein poikkeuksellisesti viikon pitkän juoksulenkin. Jalat olivat alusta asti vähän väsyneet eikä vireystila parantunut matkan aikana. Matkaa kertyi 30.6 km ja aikaa tuohon tuhraantui 2:40, eli keskivauhti oli 5:15 min/km. Sykkeet nousivat etenkin viimeisellä kympillä liikaa, mutta en kuitenkaan malttanut tiputtaa vauhtia (ainakaan riittävästi). Keskisyke oli 126 bpm, mutta yli 130 bpm:n lukuja oli loppumatkasta ihan liikaa. Viimeinen kymppi oli muutenkin melko rankka. Jalat olivat melko loppu ja vähän kolotuksiakin alkoi tulemaan.

Sunnuntaina aamulla kävin tekemässä tri-pyörällä Säijän 52 km:n lenkin. Tarkoitus oli vain testata, että satula olisi oikealla korkeudella ja palautella lauantain pitkästä juoksulenkistä. Jalka oli kuitenkin sen verran syönnillä, että lenkin puolessavälissä keskinopeus oli lähemmäs 33 km/h (kiitos kuuluu myös myötätuulelle). Otin kuitenkin tavoitteeksi, että keskari ei tipu alle 32 km/h. Vastatuuliosuudella tuosta tuli haastetta tavoite, mutta lopussa keskari oli juuri tuon 32 km/h. Keskitehot oli 174W (FTP 70%). Ihan tavoiteltua palauttavaa lenkkiä tuosta ei sitten tullutkaan, mutta yllättävän hyvin jalka kuitenkin jaksoi. Iltapäivällä kävin vielä uimassa Tesomajärvessä kaksi kilometrin uintipätkää märkkäri päällä. Lämpöä oli mukavat parikymmentä astetta ja vesi varmaankin saman verran.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.