Kisakauden 2019 päätös

40/2019 (30.9. – 6.10.2019)

Nyt on syksy edennyt jo niin pitkälle, että lämpömittari on painunut jokusena aamuna jo pakkasen puolelle. Vettä on tullut niskaan työmatkapyöräilyjen yhteydessä ja tuulistakin on ollut, eli ihan oikeita syyssäitä.

Ulkoliikunnat ovat olleet tällä viikolla vähissä. Treenit ovat jääneet vähiin sunnuntain Pirkan hölkän vuoksi. Osanotostani päätin tosin vasta lauantaina, kun sunnuntain juoksukeli näyti ihan inhimilliseltä.

Työmatkapyöräilyä oli ohjelmassa torstaita lukuunottamatta joka arkipäivä. Perjantaina tosin pyöräilin vain töihin päin, kotiin tuli autolla. Tunnin kotisalitreenejä tuli tehtyä maanantaina ja perjantaina.

Tiistaina aloitin syksyn uintitreenit, kun kävin Tesoman uimahallissa uimassa 2.2 km vapaauintia. Hieman hakemista taas oli halliuiminen ilman märkäpukua ja sellainen tunne oli, ettei kesän avovesiuinneista ole ollut mitään hyötyä uintinopeutta katsoessa. Mutta vuoden takaiseen verrattu ero on huikea, sillä silloin en osannut vapaauintia laisinkaan.

Torstaina pidin etätyöpäivän ja iltapäivällä kävin juoksemassa rennon kympin 4:32 -vauhdilla. Tämä oli “viimeistelyjuoksu” ennen sunnuntain kisakauden päätöstä, Pirkan hölkkää.

Sunnuntaiaamusta kävin tekemässä ennen seiskaa muutaman terävän avaavan vedon, koska lauantaina unohdin käydä tekemässä ne. Kasilta lähdimmekin sitten jo ajelemaan kohti Valkeakoskea ja kisan lähtöpaikkaa. Matkan aikana lämpötila pyöri nollan tuntumassa. Paikoin käytiin vähän pakkasenkin puolella, mutta lähtöpaikalla oli aste lämmintä. Ennen lähtöä satoi muutama pieni sadekuuro, mutta klo 10, lähdön hetkellä ei enää satanut.

Alhasen lämpötilan vuoksi piti juosta pitkillä trikoilla ja lämpökerraston paidalla, jonka päällä oli vielä tekninen t-paita. Päässä buffa ja kädessä hanskat. Jalkineeksi valitsin pitkän harkinnan jälkeen Adidaksen Bostonit, eli maraton kisakengät. Valintaa pähkäilin pitkään, että uskaltaako Bostonilla lähteä, vai onko se liukas polkupätkillä. Toinen vaihtoehto oli maastolenkkari, mutta koska polkupätkää olisi kuitenkin reilusti alle puolet matkasta, eikä keli ollut kovinkaan märkä, niin päädyin Bostoniin.

Ensimmäinen kolme kilometriä oli asfalttipätkää ja vaikka se olikin ylämäkivoittoinen pätkä, niin otin sen vähän ylivauhdilla, 4:05:n keskarilla. Poluille siirryttäessä edelläni oli ehkä vähän toista kymmentä juoksijaa, joista kaksi oli naisia.

Seuraavan parin kilsan aikana ohitin yhden kolmen hengen porukan, jonka jälkeen sijoitukset vakiintuivat omalta osaltani joksikin aikaa. Edellä näkyi yksi juoksija, mutta hän pysyi sitkeästi kymmenkunta metriä edelläni aina reiluun 11 kilometriin asti. Tuolloin tulimme metsäautotiepätkälle, jonka alussa ohitin hänet.

Polkupätkät olivat, niin kuin vähän epäilinkin, mutaisimmissa kohdissa Boston-kengälleni melko liukkaat. Kaatumisia tai edes läheltäpititilanteita ei tullut, mutta askel kyllä pyörähti moneen otteeseen alla. Vaihti ei onneksi kuitenkaan kärsinyt kovinkaan paljon tuosta lipsuttelusta.

Metsäautotiepätkällä pääsin yhden edellä menevän tuntumaan, ja reilun 15 km jälkeen siirryimme lähes peräkkäin kolmen kilometrin polkupätkälle. Tuossa kohtaa keskivauhtini oli 4:11 min/km, mutta tiesin tulevan polkupätkän verottavan keskivauhtia aika paljon, sillä ko. pätkä on melko kivikkoista, mutkittelevaa ja mäkistä.

Vaativan polkupätkän jälkeen keskivauhtini oli 4:17 min/km, mutta toisaalta ei polkupätkälle edelläni lähtenyt päässyt yhtään karkuun. Näköpiiriin oli tullut myös toinen edelläni juosseista naisista. Toisaalta joku kanssakilpailija oli saanut minut kiinni ja teputtamaan nyt lähituntumassa.

21 km kohdilla tulimme isommalle hiekkatielle ja melkein heti pystyin ohittamaan edellä menneen miehen, ja melko pian sen jälkeen myös edellä menneen naisten sarjan kakkosen. Sain tiepätkällä hyvän rytmin päälle ja kilometriajat paranivat. Takanatulleiden askeleet myös hiljenivat ja luulin päässeeni heistä karkuun.

Suolijärven lenkkipolkujen mäet olivat melko raastavia ja kilometriajat tippuivatkin 4:20 – 4:30 välille. Viisi kilometriä ennen maalia takaani alkoi kuulumaan taas uhkaavasti lähestyviä askeleita, mutta sain pidettyä ne takanani vielä parin kilometrin ajan.

Kolme kilometriä ennen maalia ohitseni tuli kuitenkin yksi juoksija ja toisella oli samanlaisia aikomuksia. Katsoin taakseni ja totesin myös naisten kakkosen tulevan viitisenkymmentä metriä perässäni. Tuossa vaiheessa aikaa oli kulunut 2:08, eli jos haluaisin alittaa pitkään tavoittelemani 2:20:n ajan, niin loppukilometrit pitäisi mennä 4 min/km vauhdilla. Pari kilometriä aiemmin olin jo vähän luopunut tavoiteajasta, mutta nyt se voisi olla edelleen haarukassa.

Sinnittelin parin ahdistelijani mukana, ja kaksi kilometriä ennen maalia siirryin taas kolmikon vetomieheksi. Seuraava kilometri mentiin tasatahtia ja vauhti tuntui riittävän tavoiteaikani alittamiseen. Kilometri ennen maalia aikaa tavoitteeseen oli jäljellä 4:20. Jalat olivat ihan lopussa, mutta yksi vaihde piti vielä löytää, vaikka edessä oli jonkin verran ylämäkeäkin. Jalkoja piti käskyttää ihan tosissaan ja takoa itselleen, että nyt on mahdollisuus siihen 2:20:n alitukseen, että anna mennä vaikka henki lähtis. Henki ei lähtenyt, vaan kirittäjäni jäivät taakseni ja maaliviivan ylitin ajassa 2:19:34. Jes. Joka paikkaan sattui, jopa olkapäivin, mutta ennätys parani melkein kahdella ja puolella minuutilla ja mikä tärkeintä tavoiteaika tuli saavutettua. Lisäksi vielä tuli M40-sarjan voitto ja kokonaiskilpailussa 7. sija, miesten sarjassa 6. sija.

Viimeisen kilometrin nousussa

Kisakausi taisi nyt sitten päättyä tähän, kun Kankaanpään maratonkin on peruttu, eikä sopivaa toista maratonia ole tiedossa. Mutta onhan tähän nyt vallan mainio kausi päättääkin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.