Pispalan portaissa

Viikko 12/2019 (18.-24.3.2019)

Aurinkoa, vettä, lämpöasteita, yö-pakkasia, lintujen laulua – siitä on kevät tehty. Ja sitähän se tämä viikko on ollut. Upeita päiviä ja vähemmän upeita. Sen verran lämmintä kevättä kuitenkin, että työmatkapyörästä otin takaa nastarenkaan pois, vaikka kotitie onkin vielä melko peili, ja pyörätiet ovat vielä hiekoitussepelissä. Täytyy vaan toivoa, että ensimmäinen 500m pysytään pystyssä ja loppumatkasta ei rengas puhkea.

Treenien suhteen vähän kevennetty viikko. Perjantai oli jopa ihan täysin lepoa, sillä puolen viikon maissa oli sen verran väsyneet jalat, että piti ottaa vähän taukoa treeneistä. Tuo olikin tämän vuoden kolmas päivä, jolloin ei tullut harjoituspäiväkirjaan merkintää

Maanantaina rapisteltiin vielä nastarenkailla työmatkat. Lämpöasteita oli ja viikonloppuna sataneet lumet olivat muuttuneet mukavaksi sohjoksi. Illalla oli Kalevan uimahallissa KeKen järjestämä tunnin mittainen vapaauintikurssi. Kertaus on opintojen äiti, ja aina sitä jotain uutta jää mieleen.

Tiistain työmatkapyöräilyt menivat myös pienten lämpöasteiden siivittämänä. Illalla kävin juoksemassa Nokian paloaseman lenkin. Paikoin oli vielä jäätä/sohjoa, mutta pääosin pääsi sulalla juoksemaan. Ihan peruslenkki piti tehdä, mutta 4:30 min/km vauhtiin meno kuitenkin nousi. Sykkeet olivat niin korkealla, että alkoi vähän epäilyttämään, että näyttikö mittari ihan oikein.

Keskiviikkona jälleen työmatkapyöräilyt. Illalla oli triathlonkurssin viimeinen juoksutreeni, joka pidettiin Pispalan portaissa. Ensin vähän lämmittelyä alle ja sitten kuusi kertaa portaat ihan alhaalta ylös, siten että portaiden nousun jälkeen Pispalan koulun kautta hölkötellen takaisin. Kierrokselle tulee mittaa noin kilometri, joista portaiden osuus on noin 200m, nousua noin 50m. Maksimisyke oli 172 eli ihan huippusykkeitä ei tullut. Viimeiset kymmenet metrit portaista olivat aina sen verran hapokkaat, ettei yhtäkään porrasta olisi enempää tarvinnut olla. Hyvä treeni, pitää joskus tulla tekemään uusiksi.

Torstaina ei ollut ohjelmassa muuta kuin tunnin voimatreeni kotona. Etureiden olivat sen verran jumissa edellisen päivän porrasjuoksusta, ettei juoksulenkin viitsinyt lähteä.

Lauantaina oli triathlonkurssin päätös ja sen kunniaksi otettiin oikein “kisa”. Ensin käytiin uimassa Kalevan uimahallissa 400 m (25 m radalla), sieltä siirryimme Turtolaan Kontin tiloihin jossa pyöräilimme Wattbikella 10 km ja sitten ulos juoksemaan pyörätielle 4 km.

Uinnissa oli yhteislähtö (5 henkilöä), joten paikoin oli ruuhkaa. Aikani oli 7:42, eli tavoittelemani kahdeksan minuutin alitus tuli tehtyä. Pyöräilyssä aikani oli 14:03 ja keskiwatit olivat 290W. Jos keskiviikon porrasjuoksu oli hapokasta, niin hapot olivat tapissa pyöräilynkin jälkeen, ja ihan viimeiset mehut revittiin etureisistä. Onneksi ennen juoksuosuutta oli noin 10 minuutin siirtymä, joten vähän ehti palautumaan, ja juoksu sujuikin ihan mallikkaasti aikaan 15:48 (matka oli hieman alle 4 km).

 

Sunnuntaina kävin tekemässä heti aamusta 23 km:n PK-juoksulenkin. Reitti oli noin karkeasti Kalkku – Tahmela – Tohloppi. Paikoin joutui jäisellä alustalla liukastelemaan, ehkä noin 10% lenkistä. Myös länsituuli oli melkoisen kova ja haittasi menoa vastatuuliosuuksilla. Muuten lenkki meni ihan hyvin, mutta vajaan parinkympin kohdalla alkoi vasemman lonkan/pakaran seutu kipuilemaan – taisi lauantain rutistukset vähän jumittaa paikkoja. Sykkeet pysyivät mukavan alhaalla, keskarin ollessa 127 ja keskivauhti oli 4:54 min/km. Illalla vielä saunan lämpenemistä odotellessa tein puolen tunnin voimatreenin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.