Paavo Nurmi maraton 2008 – tulos tai ulos

Sään haltija oli suonut lauantaille maratoonarien ihannekelin. Lämpöä oli 16 astetta, taivas oli
pilvessä eikä tuultakaan ollut häiritsevästi. Edessä olisi 7. maratonini (joka on myös onnenlukuni)
ja kolmas Paavo Nurmi maratonini (“3. kerta toden sanoo”). Numerot ja olosuhteet olivat siis ainakin
kohdallaan lähteä ensimmäistä kertaa rikkomaan kolmen tunnin rajaa.

Loppu talvi, kevät ja alku kesä olivat menneet harjoittelun puolesta suunnitelmien mukaan. Paikat
olivat pysyneet kunnossa, sairasteluja ei ole ollut ja testilenkkien ajatkin olivat olleet lupaavia.
Ainoastaan parin viimeisen viikon lenkkiväsymys ja ihan viimepäivien takareisijomotus kalvoivat
mieltä ja piti olon epävarmana. Peruskunto pitäisi olla kohdallaan ja vauhtikestävyyttäkin pitäisi
olla, mutta olisiko juoksuväsymys hävinnyt, päivän kunto kohdallaan ja kestäisikö paikat… se
tulisi selviämään muutaman seuraavan tunnin aikana.

Aamu meni vähän masennuksen puolelle, sillä takareisi ilmoitteli itsestään vähän väliä. Kisapaikalle
tulo nosti kuitenkin tunnelmia, ja numerolapun kiinnitys rintaan ja chippi-sirun sitominen tossuun
alkoi ruokkimaan menohaluja. Ennen starttia oli vielä hyvin aikaa makoilla Paavo Nurmen stadion
katsomossa, käydä muutama kerta vessassa, viedä varusteet säilöön ja tehdä vähän veryttelyjä, mutta
sitten olikin aika mennä tunkemaan itseään väkijoukon läpi kohti lähtövaatetta. Muutama minuutti
ennen lähtöä jumpparit vetivät vielä lämmittelyohjelmaa, mutta itse en jaksanut siitä innostua.
Katse oli tiukasti kohti ensimmäisen kilometrin alkumetrejä ja päässä takoi: “tasainen vauhti
loppuun asti – tulos tai ulos”. Kuului pilliin vihellys, sitten pamahti, kello piippasi käyntiin.
Chippi-matto alkoi ulvomaan kun juoksijat toisensa jälkeen ylittivät sen, matka oli alkanut.

Olin päässyt änkemään itseni lähelle eturiviä joten alkuhässäkkä helpotti lähes heti. Ketään ei
ollut astunut kantapäille joten kengät olivat pysyneet jalassa. Juoksu tuntui kevyeltä ja yleisön
kannustus siivitti menoa. 300 m jälkeen vilkaisin ensimmäistä kertaa GPS:n antamaa vauhtia, 3:50
min/km. Hidastin vauhtia ja yritin juosta rennommin. Vaikka kuinka yritin rauhoittaa ja rentouttaa
juoksua, niin ensimmäinen kilometripiippaus tuli tasan 4 minuutin jälkeen. Reitin varrella olevaa
kilometripylvästä en huomannut, joten en voinut olla varma pitikö mittarini paikkansa. Seuraavalla
kilometrillä yritin entisestään rauhoittaa vauhtia ja nyt mittari alkoikin näyttämään tavoiteltua
4:10 min/km nopeutta. Toisen kilometrin piippaus tapahtui juuri samaan aikaan järjestäjien 2 km:n
paalun kohdalla.

Puolimaratoonareita lappasi ohi, mutta pikkuhiljaa ryhmät alkoivat muodostua. Heti 3 km:n juotolla
testasin puoli mukillista järjestäjien urheilujuomaa, ja se tuntui olevan ihan sopivan oloista.
Viisi ensimmäistä kilometriä meni leppoisan oloisesti tavoitevauhdissa. Tämän jälkeen saavuimme
Ruissaloon ja edessä oli loivaa nousuvoittoista tietä. Vauhti tippui jonkin verran, mutta en antanut
sen vaivata, sillä tarkoitukseni olikin vähän passailla nousuosuuksilla. 8 km juotolla otin
ensimmäisen geelin. Ruissalon takakäännökselle tultaessa kilometriajat olivat tippuneet muutaman
sekunnin tavoiteajasta, mutta lievä vastatuuli ja reitin nousuvoittoisuus vaikuttivat asiaan.

Ensimmäisen kympin jälkeen reitti kääntyi ja suuntana oli taas Turun keskusta. Nyt oli edessä
myötätuuliosuus ja ylämäkiäkään ei ennen Ruissaloon tulevaa siltaa juurikaan olisi. Seuraavien
kymmenen kilometrin vauhdit vaihtelivat 4:03 ja 4:10 välillä, joten matka taittui suunnitelmien
mukaisesti, välillä joutui jopa vähän rauhoittamaan juoksua, ettei vauhti nousisi liikaa.
Ensimmäinen lenkki ruissalossa sujui hienosti eikä ennen puolimatkaa ollut mitään ongelmia. Juoksu
tuntui suht hyvältä vaikka pientä painoa alkoi jo tuntumaankin.

Ensimmäisellä puolikkaalla ei liiemmin ollut matkaseuraa, mutta kun ylitin puolivälin ajassa
1:27:51, niin väki harveni entisestään. Edessä näkyi vain parin maratonarin selkä ja niistä
ensimmäisen ohitin heti puolivälin jälkeen olleen juoton kohdalla. Aikaisempien maratonien
kokemuksesta minulla oli pieni pelko, että miten puolenvälin jälkeiset kilometrit henkisesti
sujuisivat, sillä edessä olisi vielä saman verran uurastettavaa kuin oli takanakin. Mutta toisen
puolikkaan ensimmäiset kilometrit menivät kuitenkin erittäin hyvin, ja jouduin jopa taas hieman
rauhoittamaan vauhtia, ettei kilometriajat nousisi liian koviksi.

24 km:n kohdalla saavutin seuraavan selän ja vietin muutaman sadan metrin ajan peesissä. Kaverista
ei kuitenkaan ollut juttuseuraa ja hänen vauhtinsakin oli hiipumaan päin, joten päätin jatkaa omaa
vauhtiani. Turun satamassa, ensimmäistä kertaa elämässäni, minulle huudettiin sijoitkseni ja eroni
kärkeen. Sija oli 15. ja kärki oli ainoastaan n. 6,5 minuutin päässä (taso ei siis ollut kauhean
kova). Edessä olisi taas Ruissaloon johtava tie, sen ylämäet ja lievä vastatuuli. Rauhoitin vauhtia
tarkoituksella ylämäkiin sillä matkaa olisi vielä edessä enemmän kuin riittävästi, joten voimia ei
saanut tuhlata liikaa. 27. kilometri oli reissun hitain ollen 4:23 min/km joten vauhti ei kuitenkaan
tippunut tälläkään osuudella niin paljon kuin kuvittelin, ja seuraavat pari kilometriä taisivat olla
jopa nopeampia kuin ensimmäisellä kierroksella. 30 km:n paikkeilla alkoi ensimmäistä kertaa
tuntumaan kramppailua pohkeissa, joten loppumatkalla tulevat ongelmat olivat tiedossa. Seuraava
edessä menevä selkä oli kuitenkin jo jonkin aikaa lähestynyt, joten muillakin tuntui olevan
ongelmia. 31 km:n kohdalla kännyttiin jälleen kohti Turun keskustaa ja myötätuuli- sekä
maastollisesti helpompi osuus alkaisi. Vähän käännöksen jälkeen saavutin edellä menneen selän ja
painelin heti ohi. Ohituksen jälkeen huomasin, että kaveri pidensi vähän askelta, mutta vain parin
askeleen verran ja alkoi sitten kävelemään. Oma mieli koheni huimasti.

Huuma kuitenkin katosi pian, sillä pahenevien pohjekramppien lisäksi oli tullut myös takareiden
krampit. Juoksu tuntui kuitenkin vielä juoksemiselta, vaikka kilometrit alkoivatkin jo todenteolla
painamaan. Kilometriajat olivat nousseet 4:15 min/km kieppeille, mutta silti ennen satamaa oli
ohittanut vielä kaksi hyytyvää maratoonaria. Taivaalta alkoi tulla pientä tihkusadetta ja se
virkisti vähän menoa. Entisten vaivojen lisäksi alkoi nyt myös varpaat kramppailemaan ja jokainen
askel alkoi jo sattumaan. Satama-alueella minulle taas huudeltiin moneen otteeseen sijoitusta 12 ja
kannustus oli muutenkin hyvä. TV-kameramieskin zoomaili minua kohden, joten askelta oli pakko
parantaan. Tiedä sitten miltä kanavalta se tulee ulos. Ensimmäiset puolikkaan kävelijät alkoivat
tulla selkä edellä vastaan.

Matkaa olisi maaliin enään viisi kilometriä. Keskivauhti oli pysynyt 4:10 min/km:ssä, mutta
siltikään en ollut vielä varma kolmen tunnin alituksesta, sillä krampit nappailivat kiinni pohkeissa
ja takareisissä lähes jatkuvasti. 38 km:n kohdalla tuli näkyviin vielä yksi maratoonarin selkä ja
sekin lähestyi lupaavaa vauhtia, joten sain siitä vielä yhden lisätavoitteen loppumatkalleni. Tuo
tavoite täyttyi jo puolen kilometrin jälkeen joten loppumatkalle piti saada uutta mietittävää.
Puolimaratonin kävelleiden selkiä alkoi tulemaan solkenaan vastaan, mutta ne eivät jaksaneet
innostaa. Kolmen tunnin alitus alkoi näyttämään jo ihan lupaavalta, mutta pahenevat krampit olisivat
voineet vielä sen estää.

Loppukilometrit olivatkin sitten yhtä tuskaa, juoksu muuttui tönköksi ja pienikin liika ponnistus
aiheutti pohkeissa tuskaa. 41 km:n kohdalla MaSa oli kannustamassa ja se antoi vielä vähän
lisäpotkua. Myös Tuuli huusi Aurajoen toiseltapuolen ja nyt nousi minulta jo käsikin voiton
merkiksi. Viimeinen sillanylitys ja pieni lenkki Aurajoen varressa ennen loppusuoran aukeamista.
Tuulin, Salojen ja muun yleisön kannustamana yritin vielä kiristää vauhtia puujalkoihini ennen
maaliviivan ylitystä. Vielä pienet tuuletukset ja sitten Chippi-matto piippasi lopetuksen merkiksi.
Vielä varmuuden vuoksi muutama ylimääräinen juoksuaskel ja sitten saisi kävellä. Kello pysähtyi
aikaan 2:57:11. Samalla hetkellä taivas aukesi vesisateelle ja kätki muutaman liikutuksen kyyneleen.
Se on siinä.

Vähän statistiikkaa:
km -vauhti: 4:12
keskisyke: 162
max-syke: 172
rakkoja: 1
kokonaisvaltaisesti kipeitä jalkoja: 2
taukoa suklaalakkoon: 2 pv
iloisia henkilöitä: väh. 1
pirun iloisia henkilöitä: 1

Jukolaa lähietäisyydeltä

Vaikka en omaakkaan kovin pitkää historiaa Jukolan tapahtumista, niin tämän vuoden Jukolan jälkeen olen ainakin nähnyt tapahtuman monelta kantilta. Kerran olen ollut turistina katsoja, kaksi kertaa olen päässyt ihan metsään juoksemaankin (silloinkin kyllä aika turistina) ja tänä vuonna toimitsijatehtävissä. Vaikka selvisin muihin verrattuna suht vähällä talkootuntimäärällä, niin kyllä sitä tuli varmaankin noin 70 tuntia, ja useamman sadan kilometrin edestä dieseliä uhrattua tapahtuman hyväksi. Puolet tuosta ajasta kului itse kisaviikonloppuna.

Kisan aikana hommiini lähinnä kuului seurata, että tulospalvelun koneet ja yhteydet toimivat moitteetta, ja jos ei toiminut, niin sitten tehdä korjaavia toimenpiteitä (jotka pääasiassa olivat asian enemmän tuntevien hätyyttely). Muina talkoohommina oli laitteiden kasaus ja purku. Yksi pieni, mutta “jännä” tehtävä oli ottaa 15 ensimmäiseltä Venlalta ja 25 ensimmäiseltä Jussilta vastaan maalileimaus heti maaliintulossa. Siinä tuli nähtyä lähietäisyydeltä kaikki jukkolat, förit ja gueorgiout kun he räkä poskella tulivat maaliin. Voiton riemu ja tappion karvas kalkki oli käsin kosketeltavissa. Muutaman ihan kärkipään joukkueen hylkäysehdotuskin oli ilmassa, mutta pääosin ne peruttiin tarkastuslapun tutkimisen jälkeen.

Vaikka omat reenit vähän kärsivätkin talkoiden vuoksi, niin olihan se kokemisen arvoinen tapahtuma jota tuskin tulee toistamiseen koettua.

Taas on reilun parin viikon harjoitukset listaamatta, joten aloitetaan “jukola-viikon” treeneistä.

Maanantaina hölkkäilin töistä kotiin vajaan 17 km. Meno tuntui kevyeltä ja lopussa tehty km:n veto meni rennosti.

Tiistaina tunti punttisalia ja tunti jalkahierontaa. Illalla Kaanaassa talkoissa.

Keskiviikkoaamuna juoksin kotoa töihin päin. Yritin mennä rennosti sykkeitä ja vauhtia seuraamatta. Juoksu oli vähän aamu-unista, mutta muuten meni ihan OK. Tihkusade herätti hyvin matkan aikana ja myötätuuli antoi vauhtia.

Torstaina oli taas talkoopäivä ja treeni jäi tekemättä.

Perjantaina tein kotona n. 14 km lenkin – jälleen rennolla juoksulla. Meni ihan ok, ei mitään erikoista

Viikonloppu menikin sitten Kaanaassa Jukolan toimitsijahommissa ja lenkit jäivät tekemättä. Tämä viikko piti olla vielä kova harjoitusviikko, mutta talkoot haittasivat vähän liikaa eikä kilometrejä oikein kertynyt.

Seuraavat kaksi viikkoa olikin sitten tarkoitus ottaa rennosti ja valmistautua kuun lopun maratonille. Ensimmäisen viikon aloitin kuitenkin töistä juoksulla. Juoksu oli väsynyttä, johtui varmaankin viikonlopun valvomisesta.

Seuraavan vastaavan lenkin tein keskiviikkona ja meno oli vieläkin väsyneempää. Kävelin välillä pieniä pätkiä kun ei jaksanut eikä oikein huvittanutkaan juosta. Laitoin väsymyksen edelleen viikonlopun piikkiin.

Juhannusaattona tein kotona vähän vetoharjoituksia. Hölkkäilin Lammimpään pururadalle ja siellä tein vuorotellen 500 m ja 1000 m vetoja välissä hölkkäillen. Molempia vetoja tein kolme kertaa. Yhteismittaa tuli vajaa 13 km. Enään ei ollut niin väsynyttä kuin alkuviikosta, mutta ei meno ihan tuorettakaan ollut.

Sunnuntaina oli vuorossa kevyt 10 km. Testasin matkan aikana myös yhden uuden geeli-maun, että tuleeko ylös vai voiko käyttää maratonin aikana. Vieläkään juoksu ei tuntunut kovin kevyeltä, ja sykkeetkin olivat vähän korkealla.

Maanantaina oli tarkoitus mennä vähän matkaa kovempaa. Hölkkäilin taas Lamppimpäähän ja siellä alkoitin 4:10 min/km vauhdilla, seuraavalla km:llä nostin vauhtia 4:00 :een, sitten 3:50 :een ja vielä 3:40 :een. Tarkoituksena oli vielä mennä viideskin kilometri vauhdilla 3:30, mutta se jäi tekemättä. Edelleenkään juoksu-fiilikset eivät olleet ihan kohdillaan.

Tiistaina kävin jalkahieronnassa.

Keskiviikkona tein töissä reilun 10 km lenkin. Sen piti olla tosi rauhallinen, mutta jotenkin vauhti lipsahti taas lähemmäksi 4:30 min/km. Alussa meno oli edelleen vähän väsynyttä, mutta lenkin loppupuolella juoksu alkoi jo maistumaan. Toivottavasti väsymys alkaa häviämään.

Tänään perjantaina tein vielä ihan lyhyen hölköttelyn ja siinä sivussa muutaman lyhyen terävän vedon.

Huomenna olisi sitten kesän ensimmäinen kova koitos edessä. Valmistautuminen on mennyt suht hyvin, vähän nuo Jukolan talkoon ovat häirinneet, mutta pienillä järjestelyillä lenkkejäkin olen lähes normaalisti pystynyt tekemään. Paikat on olleet hyvässä kunnossa, paitsi nyt viime päivinä on oikea takareisi alkanut jomottamaan, olisikohan se vähän venähtänyt jossain vetotreenissä. Toivottavasti ei vaivaa Turussa. Alkuviikosta oli myös vähän kurkkukivun tuntua, mutta se taisi olla pelkkää luulosairautta, sillä mitään isompaa nuhaa ei ole iskenyt. Huomenna sitten startataan “tulos tai ulos” periaatteella. Perästä kuuluu.

Kesäsuunnitelmat kunnossa

Nyt on sitten kesän kisakalenteri lyöty lukkoon. Tiedä sitten pystyykö kaikkiin (tai mihinkään) osallistumaan, mutta suunnitelmat ainakin on tehtynä. Kesäkuun viimeisellä viikonloppuna olisi Paavo Nurmi maraton johon olen nyt muutaman kuukauden valmistautunut. Jos maratonista on palautunut niin seuraavana viikonloppuna olisi PunKu:lla Kesälaitumen rastit, johon voisi mennä taas pokkaamaan viimeisen sijan. Tästä viikko eteenpäin, alkaa kesäloma ja auto suunnataan kohti Saarijärveä ja Fin5:a. Fin:n jälkeen seuraavana kahtena viikonloppunakin olisi mahdollisia suunnistuskisoja, mutta ne voivat jäädä väliin, mutta sitten elokuun alkupuolella olisi Tunturisuunnistus Ylläksellä jonne olisi tarkoitus lähteä. Sitä seuraavana viikonloppuna olisikin kruunu kesän hulluttelulle, sillä olemme ilmottautuneet Seitsemisissä järjestettävään Rogaining kisaan ja vielä 24h:n sarjaan. Näistä kun selviäisi hengissä, niin sitten täytyykin pitää vähän taukoa, ja suunnitella syksyn ohjelmaa. Syksyllekin olisi jo kaikkee kivaa harkinnassa, mutta yritetään selvitä nyt ensin kesästäkin.

Maratonille pitäisi reenata tiukasti vielä pari viikkoa ja sitten pitää pari leppoisampaa viikkoa ennen h-hetkeä.

Toiseksiviimeinen “kova” viikko alkoi löysästi 40 min punttisalitreenillä. Oli sen verran väsynyt olo sunnuntain kovasta harjoittelusta, että ei oikein sali maistunut.

Tiistaina hölkkäilin töistä kotiin. Alku oli aika väsynyttä, mutta Pyynikin jälkeen alkoi taas sujumaan. Reilu 15 km tuli mittariin.

Keskiviikkona oli Tampereen Iltarastit Siivikkalassa. Menin 7 km:n radan lämpimän ja aurinkoisen iltapäivän kunniaksi. Ei oikein sujunut tälläkään kertaa. Mitään kauhean isoa (siis 10 min) pummeja ei tullut, mutta ei sitä vielä mitään “janilakasia” olla.

Torstaina oli jälleen ohjelmassa viikon pitkä lenkki, kun viikonloppu menee Jukola-talkoissa. Lämpöä oli lähemmäs 30 astetta, aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja vastatuultakin oli suurimman osan matkaa. Meno oli myös sen mukaista, eli raskasta, väsynyttä ja kankeeta. Sykkeet oli korkeella ja vauhti alhaalla, polvikin alkoi loppumatkasta siinä väkinäisessä menossa oireilemaan. Reilu 27 km tuli sentään mittariin, eikä polvivaiva kovin pahaksi äitynyt, vaikka seuraavana päivänä vähän vielä jäykistelikin. Toivottavasti “Paavo Nurmessa” ei ole tällaista säätä.

Perjantaina (ehkä) ansaittu lepopäivä.

Lauantaina oli Orivedellä OrPo 100 v. juhlasuunnistukset, ja sen päälle Kaanaassa talkoot. Lauantaina olin jo päättänyt, että tästä päivästä ei enempää kirjoitettaisi, mutta nyt on mieli vähän viilentynyt ja suunnistuskisaakin voi vähän (mutta vain vähän) kommentoida. Tulos oli siis hylsy. Jokaisen rastin löysin, mutta leimaukset jätin tarkoituksella tekemättä. Syynä tähän ensimmäisen rastin super-hyper-mega-mammutti -pummi ja sen tuoma “negatiivinen mielentila” (=v…tus). Loppumatka otettiinkin sitten rennosti harjoittelumielellä ilman ajanoton tuomaa painetta (toisinsanoen ei enään huvittanut). Tuskin kisa olisi muutenkaan mennyt hyvin vaikka ensimmäinen rasti olisi löytynytkin hyvin, sillä alusta asti ei suunnistus oikein kiinnostanut eikä jaksanut yhtään keskittyä, joka näemmä on melko tärkeää tässä laijissa. Maalissa kartta lensi ensimmäiseen roskikseen ja kellosta poistin harjoituksen reitin katsomattakaan loppuaikaa tms. Tähän kisan aktiivinen unohtamisprosessi on meneillään.

Sunnuntaina piti tehdä lenkki heti aamusta, sillä puolilta päivin piti lähteä jälleen Kaanaaseen talkoisiin. Verryttelin ensin pari kilsaa ja sitten nykäisin pururadalla kympin aikaan 39:23 ja päälle pari kilsaa jäähdyttelyä. Juoksu tuntui rennolta eikä muutenkaan ollut ongelmia. Pääasia, että ylävatsalihas ei alkanut kramppaamaan.

Seuraava viikko pitäisi vielä painaa normaaliin tahtiiin, mutta sitten pitäisi pudottaa määriä ja tehoja, ja “herkistellä” maratonia varten. Ensiviikko tosin on Jukola-viikko joten talkoot ja itse Jukolan-viesti seoittaa harjoitusohjelmaa. Mutta pitää tehdä se mitä pystyy.

Hyi-yttysiä

Sellaiset lukijat jotka eivät ole liikkunut vähään aikaan luonnossa, niin voin kertoa, että hyttyset eivät ole vielä kuolleet sukupuuttoon. Itse kyllä yritin viikonloppuna parhaani tehdä sen eteen, että noista mukavista verenimijöistä päästäisiin. Viikonloppuna nimittäin tuli taas tehtyä metsän puolella riukuaitaa, eikä siellä montaa hetkeä tarvinnut olla kun ininä alkoi korvanjuuressa kuulumaan. Ja kiukkuisiakin vielä olivat, niinkuin olisin jotain pahaa heille tehnyt – muutama heidän sukulainen tosin taitoi takaraivossani olla liiskana, suuttuivatkohan ne siitä. Kiusankappaleita läiskiessä piti olla tarkkana, sillä kun toisessa kädessä oli välillä puukko ja välillä vesuri, niin aina piti vähän miettiä kummalla kädellä huitaisee. Olisi siinä poliisi- ja lääkärisedillä ollut ihmettelemistä, että miten se vesuri tuonne lapaluiden väliin on onnistunut kaivautumaan, tai puukko taikaraivoon. CSI – Ylöjärvi olisi pitänyt kutsua paikalle. Harmikseni voin todeta, että epäonnistuin pahoin joukkotuhoyrityksessäni, nimittäin törmäsin tänään vielä pariin hyttyseen – nykyisin edesmenneeseen.

Maanantaina lepuuteltiin koipia viikonlopun kisojen jälkeen. Pieni salitreeni tuli aamulla tehtyä ja hieronnassa laitettiin taas jalat vetreään kuntoon. Iltarastit jäivät väliin.

Tiistaina aamu alkoi mukavasti lenkillä. Lähdin nimittäin pistelemään klo 6:15 juosten töihinpäin. Illalla olisi työpaikan Jukola-/Venlajoukkueiden harjoitukset joihin minunkin piti mennä, joten päivän reeni oli tehtävä aamulla. Ihmeen mukavasti jakoi juosta, vaikka puolikkaan banaanin voimalla tuli mentyä. Rennonreipasta vauhtia menin ja lopussa vähän vauhtia kiristäen. 16.5 km meni keskim. 4:32 min/km vauhtia.

Keskiviikkoiltana olisi taas Jukolatalkoot joten tänään piti lenkki tehdä työpaikan ympäristössä. Tarkoitukseni oli hölkkäillä Ratinaan tekemään vähän vetoja ja sitten takaisin töihin ja suihkuun. Ratinassa kuitenkin totesin, että siellä laitettiin uutta Mondoa paikoilleen joten sinne ei päässyt. Piti siis tehdä peruslenkki pikkuisen vajaa 16 km. Muutama veto siinä samalla tuli tehtyä, mutta ei mitään sen suunnitellumpaa. Vauhti oli taas siinä neljän ja puolen kieppeillä. Vähän väsynyttä kyllä oli. Keskiviikkona tuli ilmottauduttua myös kesän ensimmäiselle kovalle koetukselle, Paavo Nurmi maratoniin. Jalat ovat olleet sen verran hyvässä kunnossa, että uskalsin ilmoittautua näin ajoissa. Toivottavasti ne pysyvätkin kunnossa.

Torstaina tein kotipuolessa sellaisen reippaamman tasavauhtisen lenkin. Taaskaan ei ollut sen kummempaa suunnitelmaa, kunhan rennosti menee eikä sykkeitä katsella. Matkaa kertyi reilu 13 km ja keskivauhti oli n. 4:20 min/km. Vielä meni suht mukavan oloisesti vaikka pari edellistäkin päivää olivat olleet vähän reipasvauhtisempia.

Perjantai oli täyslepoa.

Lauantainakaan en tehnyt muuta kuin aamusta rauhallisen 12 km, sekä loppupäivän tapoin hyttysiä pihalla.

Sunnuntaille oli suunniteltu viikon pitkä ja viikon kova harjoitus. Lähdin heti aamusta liikkeelle ja parin kilsan verryttelyn jälkeen lähdin menemään tavoitellulla maratonvauhdilla puolimaratonia. Aivan rennolta juoksu ei tuntunut, mutta ei mitään kauheaa vääntöäkään ollut. Ensimmäinen 10-12 km meni suht. mukavasti, reitti oli siihen asti hieman alamäkivoittoinen. Seuraavat viisi km meni vielä ihan tavoitekilometriajassa, mutta vähän alkoi jo painaa, sillä ko. matka oli puolestaan lievästi nousuvoittoinen. 17.5 km kohdalla tuli sitten jyrkempi ylämäkiosuus ja parilla seuraavalla km:llä vauhti vähän notkahti ja vei mehuja. Viimeinen km oli taas alamäkivoittoinen ja sain nostettua vähän vauhtiakin. Puolikkaan aika oli 1:27:22 joten kilometrivauhti oli vähän kovempaa kuin tavoitteena oli. Ihan kevyesti tuo reissu ei kyllä sujunut, ja vielä on tehtävää jos meinaa toisen samanlaisen matkan juosta perään. Tosin vauhtia voi vähän tiputtaa ja valmistautumisenkin pitää olla vähän erillainen.

Viikko oli tehoiltaa ja km-määrältää ihan mukava. Kilometrejä kertyi n. 83 ja niistä suurin osa oli muuta kuin PK:a. Ensiviikolla pitää taas ottaa enemmän palauttavia harjoituksia. Jalat ovat pysyneet suht hyvässä kunnossa, jos ei lasketa uusien tossujen hiertämää melkoista rakkoa pikkuvarpaassa. Nimbukset ovat olleet kyllä tosi hyvät juosta, vielä kun saisi hiertymät pois, niin sitten voisi uskaltaa vaikka ostaa toiset samanmoiset. Jalkineista puheen oleen, niin piruuttani laskin tuossa yx päivä, että monetko jalkineet meiltä löytyy näkyviltä eteisessä ja kodinhoitohuoneessa – 25 paria joista 12 oli lenkkarit. Luulisi, että taloudessa olisi enemmän kuin kaksi henkilöä. Ja kaikille on kuulemma vielä käyttöäkin…