Vakioviikkoehdokas

Viikko 41 (8.10.-14.10.2018)

Talvi on peruttu ja siirrytään suoraan uuteen kesään. Tänään lähemmäs kaksikymmentä astetta lämminta ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Muutenkin viikko on ollut ihan mukiinmenevä, niin säiden kuin treenienkin osalta.

Maanantaina oli ensimmäinen osa neljän vapaauintitekniikkakurssin sarjassa. Illalla 20:30 alkoi tunnin treeni, jossa opettelimme vapaauintipotkua yms. Tämä kerta meni ihan ok, hieman pelottaa, kun aletaan harjoittelemaan hengitystekniikkaa.

Tiistaina pidin etätyöpäivän, joten se oli viikon ainoa päivä, jolloin ei ollut työmatkapyöräilyä ohjelmassa. Aamupäivällä kävin tekemässä kympin juoksulenkin. Illalla oli vuorossa vielä puolitoista tuntia sulkapalloneluria. Liian vaihtelevasti on lähtenyt tämän syksyn pelit liikkeelle, sillä välillä on ihan laadukasta peliä, mutta välillä tulee mustia pätkiä, jolloin virheitä tulee aivan liian paljon. Toivottavasti pelitaso tasaantuu syksyn mittaa.

Keskiviikkona tein pitkästä aikaa sisäpyöräilytreenin. Tunnin verran hiki lensi siihen malliin, että pyyhe oli treenin loppupuolella niin märkä, ettei siitä ollut enää mitään hyötyä. Vähän arvelutti, miten into riittäisi sisäpyöräilyyn, kun ulkona oli niin komea keli, mutta ihan mukavaahan se taas vaihteeksi oli.

Torstaina oli taas juoksupäivä. Tunnin lenkki 13 km/h vauhdilla meni ihan ok. Sen verran myöhään pääsin vasta liikkeelle, että matkan aikana alkoi jo hämärtää. Jännästi tuli taas todettua, että pimeässä/hämärässä juostessa vauhti tuntuu paljon reippaammalta kuin valoisan aikaan. Mutta kello on armoton ja kertoo totuuden vauhdista.

Perjantaina oli vapaapäivä, mutta lauantaina oli jälleen juoksutreenin vuoro. Tein pitkästä aikaa vähän reippaamman lenkin. Alkuun kaksi kilsaa rauhallista ja sitten kymppi reipasta, 4 min/km vauhdilla, josta viimeinen kilsa n. 3:40. Lopuksi vielä 1,5 km rauhallista. Reitti kulki yhdystien, Ylöjärven keskustan ja Teivon kautta Vuorentaustaan ja sieltä kotiin. Aika mukavan rennosti kymppi sujui, vaikkei 40 min ihan rikki mennytkään (meniköhän 7 sek päälle).

Sunnuntaina oli pitkän juoksulenkin vuoro, ja vielä upeassa syyssäässä. 26 km meni vähän alle viiden vauhdilla ihan mukavasti. Alussa oli taas selkä jumissa reilun kilometrin verran, mutta kun selkä aukesi, niin juoksukin muuttui rennommaksi. Sykkeet olisivat saaneet olla vähän matalemmalla, mutta sen verran vaihtelevuutta reitillä oli, että mittaria olisi pitänyt kytätä koko ajan, jos olisi halunnut mennä “oikeilla” sykkeillä koko PK-lenkin. Nyt meni vähän fiilis-pohjalta. Hidanranta-Siivikkala pätkä oli kyllä komean syksyisen keltainen.

Tämän viikon ohjelman voisi ottaa vaikka pohjaksi tulevillekin viikoille. Sen verran monipuolisesti pääsi treenaamaan. Vielä kun ottaa perjantaille kotisalitreenin, niin sitten olisi hyvä viikkosetti.

Vikalistaa

Viikko 40 (1.10.-7.10.2018)

Lokakuukin on nyt sitten saatu vauhtiin, mutta kelit ovat edelleen ihan siedettävät. Aamuisin on jo vähän vilpoista, mutta päivällä lämpö on noussut vielä lähemmäs kymmentä astetta. Suuremmilta sateilta on vältytty, vaikka välillä onkin kuurotellut.

Treeniviikko on viety läpi ihan kunnialla, vaikka omaan vikalistaan onkin tullut uusia merkintöjä. Listan kärkipäässä keikkuu edelleen oikea akillesjänne, joka on ottanut ihan tosissaan itteensä. Tiistain sulkapallon jälkeen tuli oikean polven etuosa kipeäksi ja on sitä myös edelleen. Voi olla, että olen kolauttanut sen lattiaan. Viikonloppuna tuli myös oikea lonkka kipeäksi. Juoksemista se ei juurikaan haitannut, mutta koiralenkeillä se kipuili. Muutenkin tuntuu, että paikat ovat melko jumissa jaloista selän kautta hartioihin asti.

Viikkoon mahtui neljän työmatkapyöräilyn lisäksi yksi kerta / tunti kotisalia, yksi kerta / 90 min sulkapalloneluria, sekä neljänä päivänä juoksua. Torstai oli totaali lepopäivä, tosin kun autolla käy töissä, niin työpäivä venyy silloin yleensä melkein kymmentuntiseksi. Viikonloppuna tuli lisäksi kaivettua tienvarren ojaa auki kuutisen tuntia, eli senkin voisi jonkin näköiseksi treeniksi kirjata.

Viikon ensimmäinen juoksupäivä oli keskiviikko, jolloin kävin tein rennon reippaan vajaan tunnin lenkin Tesoma – Kalkku – Ikuri -akselilla. Vauhti oli 4:33 / km ja meni ihan suht ok.

Perjantaina oli seuraava juoksulenkki ja se tuli tehtyä Lamminpään harjulla. Vauhti oli samaa luokkaa kuin keskiviikkona, matkaa tuli puolisen kilometriä ja nousua jokusen kymmenen metrejä enemmän.

Lauantaina juoksin Lamminpään majan kautta Pikku-Ahvenistolle ja sieltä yhdystietä pitkin takaisin kotiin. Matkaa kertyi 15.4 km ja aikaa meni 71 min. Hieman rauhallisemmin piti mennä, mutta alun selkäjumin jälkeen juoksu tuntui sen verran hyvältä, että annoin mennä mitä meni.

Sunnuntaina tein 25 km maastojuoksulenkin Koukkujärven, Julkujärven ja Pikku-Ahveniston kautta. Nyt sain mentyä 5 minuutin vauhdilla, mutta siltikin meno oli vähän väsynyttä ja jäykkää. Keli oli kyllä mitä mainioin, sillä lämpöä oli pari astetta, aurinko paistoi ja ilma oli ihan tyyni. Pirkan hölkkääjilläkin oli varmaankin mainio juoksukeli. Itseltäni jäi Pirkka väliin, koska laadukkaat viimeistelytreenit jäivät viimeisinä viikkoina väliin jalkavaivojen vuoksi.

Kiilopäällä kuntoilemassa

Viikko 39 (24.9. – 30.9.2018)

Lomaviikko jatkui Kiilopään syksyisissä maisemissa. Säät olivat kerrankin suosiollisia, sillä vaikka välillä vettäkin sateli, niin ei kertaakaan silloin kuin olimme ulkoilemassa. Ja kyllä niitä ulkoilutunteja kertyikin ihan mukavasti – juoksua noin 6.5 tuntia, maastopyöräilyä 9.5 tuntia ja näiden lisäksi koiralenkkejä varmaan lähemmäs pari kymmentä tuntia.

Maanantaina oli vuorossa juoksulenkki. Lämpöä oli noin 5 astetta, mutta kohtalainen tuuli sain ilman tuntumaan viileämmältä. Lähdin Kiilopään mökiltämme kohti Ahopäitä. Selkä oli taas ensimmäisen kilometrin jumissa, mutta sitten sekin vertyi ja meno muuttui rennommaksi. Ensimmäinen kolme kilometriä oli suht tuttua polkua, mutta seuraava kolmonen Rumakurulle olikin sitten minulle uutta pätkää. Avotunturin suht kivikkoista polkua sai juosta. Rumakurusta suuntasin Luulammille ja sieltä nousin kohti Kiilopäätä. Poroaidan läpäisyn jälkeen käännyin vasemmalle ja kävin huiputtamassa Kiilopään. Huipulta laskeuduin pääuraa pitkin takaisin keskukselle ja tein vielä pienen lisälenkin. 16.5 km:n lenkkiin kului melkein puolitoista tuntia ja jalat olivatkin melkoisen väsyneet lenkin jälkeen. Tämä oli kuitenkin pitkästä aikaa vähän mäkisempi lenkki, nousumetrejä n.450 m.

Tiistaina tuli koettua syksyn ensimmäinen pakkasaamu. Koiralenkille lähtiessä pakkasta oli pari astetta, mutta klo 11 aikoihin kun lähdin tekemään maastopyörälenkkiä, lämpöä oli jo muutama aste. Päivästä oli tulossa komean aurinkoinen. Kiilopään mökiltä lähdin sotkemaan kohti Luulampia ja sieltä suuntasin Taajoslaavulle. Parin kilsan jälkeen eteen tuli märän näköinen suo, mutta päätin koittaa kuitenkin sen ylitystä. Mättähältä mättähälle ja kiveltä kivelle hyppien pääsin melko kuivin jaloin suon toille puolelle. Vielä ennen Taajoslaavua pääsin hyppelemään pariin kertaan kivillä, mutta ilman pahempia sukan kastumisia vielä selvittiin.

Taajoslaavun ja Vellinsärpimän välinen pätkä, noin 8 km, oli suht mukavaa maastopyöräiltävää. Etenkin puolen välin jälkeen meno muuttui mukavan vauhdikkaaksikin. Edelleen sai mättäitä ja kiviä käyttää, jotta kengät eivät kastuisi. Ihan täysin en siinä onnistunut ja Vellinsärpimässä alkoikin jo varpaita vähän paleltamaan. Seuraava parin kilometrin pätkälle osui sitten vielä pari vetisempää kohtaa ja niissä viimeistään jalat kastuivat. Muuten reitti oli kyllä ihan mukavan ajokelpoista. Saariselän keskustaan oli Luttotuvalta matkaa noin 7 km ja tuolla pätkällä päätin, että käyn ostamassa Parioaitasta kuivat sukat, jotta loppumatka Kiilopäälle olisi vähän mukavampi. Kuivat sukat jalkaan saatuani tein vielä vähän lisälenkkiä ja matkaa kertyi 43.5 km ja aikaa kului n. kolme ja puoli tuntia. Savusauna ja Kiilopuro tekivät kutaa lenkin päälle.

Keskiviikolle oli luvattu vesisadetta, joten lähdin juoksulenkille mahd. aikaisin, eli klo 9 (lomalla aikainen on vähän eri asia kuin arkena). Mökiltä suuntasin kohti Sivakkaojan laavua, josta jatkoin Ruijanpolkun kautta Kakslauttaseen. Sieltä kohti Laanilaa ja Ahopäiden kautta takaisin mökille. Vettä ei lenkin aikana ehtinyt satamaan, mutta kova tuuli ja kahden asteen lämpö olivat ihan riittävä yhdistelmä. Loppumatkasta vähän jännitin Ahopäille nousua, että onko avotunturi ihan sumun peitossa, mutta onneksi ei ollut ja reitti näkyi ihan hyvin (tosin kyllä reitti olisi ollut muutenkin melko tuttu). Sellainen sää kuitenkin oli, ettei kovin pahaa haveria kannattaisi tulla, sillä vilu olisi tullut melko pian, jos paikalleen olisi jäätävä. Matkaa kertyi 20 km ja aikaa kului 100 min. Nousumetrejä oli “vain” noin 300 m.

Torstaiaamupäivä oli vähän sateisempi ja tuuli oli myös melko kovaa ja räntääkin oli välillä ilmassa. Iltapäivällä sää muuttui poutaiseksi ja pyörälenkille sitten kuitenkin pääsi. Mökiltä suuntasin kohti Nilanpäätä ja sieltä Ruijanpolulle. Ajelin kuutisen kilometriä Ruijanpolkua etelään päin katsoakseni millaista polku olisi, sillä aiemmin en ollut ko. pätkää kulkenut. Kävin kääntymässä Kopsusjärventiellä. Lähellä oli laavu, jota piti käydä katsomassa, mutta juuri ennen laavua oli niin märkä kohta, etten lähtenyt riskeeraamaan kuivia sukkiani. Edessä oli kuitenkin paluumatka ja pyörän mittari näytti paikoin jopa kahta pakkasastetta (tosin en usko, että se näytti ihan oikein, mutta nollan tuntumassa kuitenkin oltiin). Tuo pätkä oli mukavan vaihtelevaa pyöräillä. Mitään pahaa kivikkoa ei ollut, eikä isoja mäkiäkään. Muutamassa kohtaa piti hypätä pyörän seleästä pois, sillä soita ylittävät pitkospuut olivat sen verran huonossa kunnossa, ettei niitä uskaltanut ajaa. Matkaa kertyi 30 km ja aikaa kului hieman alle kaksi ja puoli tuntia.

Perjantaina olikin kotiin lähdön aika, mutta ennen sitä ehti käydä tekemässä vielä juoksulenkin. Aamulla oli viitisen astetta pakkasta, mutta koiralenkin jälkeen oltiin jo nollan tuntumassa. Suunnitelmissa oli juosta ensin Nilanpäälle ja sieltä Rautulammen kautta Luulammille ja sieltä mökille. Muutaman kilometrin juoksun jälkeen kuitenkin Tuulin tietotoimisto soitti, että Luulammella oli sen verran leveä ja märkä ojan ylitys, että kuivin jaloin ei siitä selviäisi. Päätin siis käydä vain kääntymässä Rautulammella ja tulla samaa reittiä takaisin.

Ensimmäinen kuusi kilometriä oli loivaa nousua. Sitten oli pieni pätkä hidaskulkuista rakkaa, mutta tämän jälkeen pääsi suht rennosti juoksemaan Rautulammelle asti. Avotunturia sai juosta ja aurinko lämmitti vielä mukavasti, ainakin kun tuuli puhalsi selän takaa. Rautulammen pää oli taas vähän kivikkoisempaa ja alamäessä saikin mennä melko varovaisesti. 11.5 km kertyi matkaa. Takaisin päin tullessa sivu-/vastatuuli alkoi viilentää menoa, mutta onneksi repussa mukana olevia lisäkamppeita ei tarvinnut pukea. Maisemat olivat avotunturissa upeat ja pääsin vielä näkemään kun tunturissa ajettiin porotokkaa kasaan mönkijöiden ja helikopterin avulla. Matkaa kertyi 23 km ja aikaa kului hieman päälle kaksi tuntia. Nousumetrejä oli n.550 m.

Kaikin puolin onnistunut Kiilopään reissu. Jalat kestivät melko hyvin. Vasen jalkapohja ei juurikaan kipuillut. Pahin kohta oli oikea akillesjänne ja aina alkumatkoista selän jumi. Selkä vertyi yleensä kilometrin juoksun jälkeen ja akillesjänteenkin kanssa tuli toimeen.

Lauantai oli lepopäivä, tosin neljä tuntia tuli vesurin kanssa raivattua linjanalustaa tien varresta. Kyllä siinäkin hommassa sain menut pois. Sunnuntaina kävin tekemässä 16 km juoksulenkin Lamminpään harjulla. Pitkästä aikaa keskivauhti oli lähemmäs 4:30 min/km, pohjoisen lenkit kun olivat vähän rauhallisempaa tekemistä.

Kohti normaalirytmiä

Viikko 38 (17.9. – 23.9.2018)

Tällä viikolla ollaan taas päästy pikku hiljaa normaaliin treenirytmiin. Tai ei nyt ihan, mutta suunta on ainakin oikea. Työmatkatkin sai tehdä tällä viikolla polkupyörällä ihan joka päivä.

Maanantaina tein tunnin kotisalitreenin. Tiistaina kokeiltiin taas jalan kestävyyttä. Pidensin lenkin pituutta sunnuntaista muutamalla kilometrillä, eikä mitään isompaa kipua enää jalkapohjassa tuntunut. Seuraava juoksulenkki oli sitten torstaina, jolloin uskalsin tehdä jo 12 km lenkin. Tälläkään kertaa ei mitään isompia tuntemuksia jalassa ollut, tosin ei ihan 100% kunnossa se vielä ole.

Perjantai-iltana lähdimme taas vaiheteeksi autojunalla kohti Rovaniemeä ja sieltä lauantaiaamuna sateen johdattamana Kiilopäälle. Hetimiten perille päästyämme kävin tekemässä 13 km:n juoksulenkin. Pitkästä automatkasta huolimatta tossu tuntui mukavan kevyeltä. Sää oli tuulinen, mutta muuten juoksuolosuhteet olivat mukavat.

Sunnuntaina kävimme Tuulin kanssa tekemässä kahden ja puolen tunnin maastopyörälenkin. Kiiltopäältä lähdimme ensin Luulammille ja sieltä Rumakurun ja Laanilan kautta Kaunispäälle. Siellä Lohisopat ja munkit mahaan ja sitten takaisin päin. Mennessä oli mukava myötätuuli, mutta takaisin pyöräillessä vastapuhuri oli melkoinen. Laanilasta poikkesimme Ruijanpolulle. Kapeaa ja paikoin melko kivistäkin polkua tulimme Kiilopäälle asti. Matkaa kertyi 32 km ja aikaa kului kaksi ja puoli tuntia.

Toinen telakkaviiko

Viikko 37/2018 (10. – 16.9.2018)

Syksy jatkuu telakalla. Tämä viikko oli itse asiassa vieläkin aneemisempi kuin edellinen. Ulkoilukelit olisivat vaihdelleet erittäin mainiosta melko vetisiin. Mutta kun ei tullut juurikaan ulkoiltua niin sinänsä ei keleilläkään ollut väliä.

Maanantaina sentään tein työmatkapyöräilyt, mutta ne olivatkin viikon ainoat pyöräilyt. Maanantai-iltana oli myös KeKe:n järjestämä (ja UiTa:n toteuttama) tunnin vapaauintikoulutus. Siellä kävin testaamassa uudet uikkarit, lasit ja korvatulpat (nenäklipsiäkin kokeilin, mutta ei tuntunut olevan minun juttuni). Koulutuksen tuloksena oli, että totesin etten osaa uida, ainakaan vapaauintia. Pitänee jatkaa treenaamista, jos joskus aikoo triathloniin osallistua.

Tiisain olin reissussa ja tulin sieltä vasta keskiviikkoiltana. Illalla tein kotona tunnin salitreenin. Torstaina olin taas reissussa, mutta vaikka tulin suht normiaikaan kotiin, niin kuntoilut jäivät tekemättä. Perjantaina tein taas kotona tunnin salitreenin.

Viikonloppuna minulla oli lainassa Avantti ja sillä levittelin lauantaina ja sunnuntaina kaksi nupillista sepeliä yksityistiellemme. Sunnuntaina tuli myös heiluttua lapion kanssa, sillä availin jokusen tunnin ajan ojanpientareita. Viikonlopun ainoa treeni tuli tehtyä sunnuntaina, kun kävin kokeilemassa jalan kestävyyttä viiden kilometrin juoksulenkillä. Jalkapohja oli suht ok, eikä se noussut lekin top-3 kipukohtien joukkoon. Ensi viikolla voisi kokeilla vähän pidempää lenkkiä, josko sille alkaisi parin kevyen viikon jälkeen taas juoksu maistumaan.

Telakalta telakalle

Viikko 36/2018 (3. – 9.9.2018)

Syksy on alkanut säiden puolesta komeissa merkeissä. Lämpöä on riittänyt mukavasti, jonain päivinä jopa yli kahdenkymmenen asteen. Suuremmilta vesisateilta on vältytty, vaikka välillä muuta kuurosadealue onkin päältä pyyhkäissyt.

Hyvistä säistä huolimatta, viikolla on kaikki ulkoliikunta jäännyt työmatkapyöräilyjen varaan. No joo, keskiviikkona tuli kylläkin tehtyä illalla puolentoista tunnin maastopyörälenkki. Maanantaina vähän kotisalia ja tiistaina puolitoista tuntia neluria sulkapallossa.

Juoksemattomuutteen on syynä viime viikonloppuna kovasti kipeytynyt vasemman jalan jalkapohja. Ihan tarkoituksella olen pitänyt lepoa ja yrittänyt saada jalkaa kuntoon. Pari päivää käytin kinesioteippausta, mutta sitten hommasin apteekista Feldenin tulehduskipugeeliä. Sitä on nyt sivelty jalkapohjaan pari-kolme kertaa päivässä.

En tiedä oliko Feldenistä jotain apua, vai pelkkä lepoko tuotti tulosta, mutta lauantaina jalka tuntui olevan ihan ok. Olimme viikonlopun mökillä ja päätin käydä Jalon kanssa tekemässä pienen, 9 km:n saunalenkin. Alkumatka meni ihan mukavasti (siis jalan puolesta, Jalo kylläkin veti kuin hullu). Puolenvälin kohdilla alkoi homma muuttumaan, Jalo alkoi vetää vähemmän ja jalassa alkoi pikkaisen tuntumaan. Loppumatkasta sitten Jalo ei enää vetänyt, mutta jalkapohjaan sattui. Eli se siitä parantuneesta kintusta.

Ajattelin, että yö kaiken muuttaa, ja lähdin sunnuntaiaamusta kokeilemaan jalan kuntoa. Ei olisi kannattanut. 6.5 km juoksin ja sen päälle yhden km:n kävelin, kun juoksu tuntui sen verran pahalta. Eli telakalla ollaan ja syksyn kisakalenteria kumitetaan puhtaaksi.

Hämeen hölkkää

Viikko 35/2018 (27. – 2.9.2018)

Kesän viimeisellä viikolla alkoi olemaan jo selviä syksyn merkkejä. Keltaisia lehtiä puissa, viileitä aamuja ja sateitakin saatiin jokusena päivänä. Päivällä sentää lämpötila nousi parinkymmenen asteen pyörteile. Jalkavaivat ovat myös olleet syksyinen ilmiö, vaikka viime vuonna niiltä vältyttiinkin. Tällä hetkellä suurimpia vaivoja ovat vasen jalkapohja sekä edelleen oikea akillesjänne. Toimeen on vielä tultu niiden kanssa, mutta saa nähdä kuinka pitkään.

Maanantaina toivuttiin viikonlopun treeneistä. Ohjelmassa oli vain työmatkapyöräilyä ja illalla vajaan tunnin kotisalitreeni.

Tiistaina pidin etätyöpäivän ja kävin aamupäivällä juoksemassa 13 km:n / tunnin lenkin. Varmaankin viikonlopun lenkit vielä painoivat, sillä hieman kankean oloista oli juokseminen. Illalla oli myös syyskauden ensimmäiset nelinpelit sulkapallossa. Puolitoista tuntia tuli lätkittyä tasaisia eriä. Hieman liikaa tulee vielä virheitä pelatessa, mutta eiköhän se tästä taas ala sujumaan. Vakiovuoro tuli varattua tiistaille.

Keskiviikkona pyöräilin töihin ja juoksin kotiin. Tällä kertaa juoksin Pirkkalan ja Rajasalmen kautta, joten reitti oli hieman tasaisempi. Loppupuolella oli vain Kalkun nousu hidastamassa vauhtia. 16,4 km kertyi matkaa ja aikaa meni 75 min. Suht hyvin kulki, vaikka yleensä töistä juoksu on vähän väsynyttä.

Torstaina olin isolla kirkolla työmatkalla, ja tästä syystä työmatkapyöräilyt jäivät väliin. Reissu venähti sen verran, ettei illallakaan tullut lähdettyä enää lenkille. Perjantaina oli ohjelmassa tunnin jalkahieronta, joten työmatkapyöräilyn lisäksi ei tullut tehtyä kuin illalla tunnin kotisalitreeni.

Lauantaina puoliltapäivin lähti Lamminpään majalta 20 km:n Hämeen hölkkä. Olimme Tuulin kanssa molemmat myös viivalla. Kaiken kaikkiaan matkaan lähti noin sata juoksijaa. Sää oli mitä parahin, lämpöä ehkä 18 astetta eikä suurta sateen uhkaa ollut ilmassa.

Lähtöpaukusta joukko säntäsi pieneen ylämäkeen, jonka jälkeen kärki alkoi passailemaan. Sen verran verkkaiselta meno vaikutti, että siirryin itse vetohommiin. Meitä irtosi seitsemän juoksijan porukka muusta joukosta. Muita porukasta en tuntenut kuin virallisen valvojan Välimäen sekä partamiehen, jolle olin hävinnen edellisenä keväänä Raholan kympillä kaksi minuuttia. Jälki-Googlailujen jälkeen selvisi, että porukassa oli myös viime talven Teivo Cupin kokonaisvoittaja, Hämeen nuori hiihtäjälupaus sekä ikämiessarjoissa ihan mukavasti juossut mies. Seitsemäs jäsen oli lyhyemmällä, 9 km:n matkalla.

Neljä ensimmäistä kilometriä olivat suht tasaista latupohjaa. Sitten laskimme isohkon mäen ensimmäiseen juottoon. Olin ollut tähän asti vetomiehen hommissa, mutta juoton jälkeen ensimmäisessä jyrkemmässä nousussa virallinen valvoja, TC:n voittaja ja hiihtomies pääsivät hieman irti.

Pikku-Ahvenistolla noin 6 km:n kohdilla siirryimme vähäksi aikaa polkuosuudelle ja tässä vaiheessa kolmikko oli jo viitisenkymmentä metriä karussa. Ikämies ja partakaveri olivat aivan minun kannoillani.

Puolessavälissä Topin tuvalla, toisessa juotossa, hörppäsin pikaisesti mukillisen mehua. Asetelmat eivät olleet juurikaan muuttuneet. Kärkikolmikko oli hieman hajonnut, mutta vetämäni kolmikko oli vielä melko hyvin kasassa.

Kahdentoista kilometrin kohdilla virallinen valvoja oli tippumassa kärkivauhdissa ja jahtiporukka alkoi saamaan häntä kiinni. Mäkisen osuuden aikana partamies oli myös hieman jäämässä, mutta ikämies teputti sitkeästi aivan takanani. Viimeisessä juotossa, noin neljä ja puoli kilometriä ennen maalia olin melkein tavoittanut virallisen valvojan ja saamassa muutenkin hieman enemmän eroa peesaajiini.

Maunussuon montussa, juuri ennen viimeistä kovaa nousua sain virallisen valvojan kiinni ja pääsin ylämäessä myös irti. Myös kaksi peesaajaani olivat jääneet sen verran, että eroa oli viimeisen kolmen kilometrin alkaessa jo sen verran, että luotto omiin voimiini oli sen verran kova, että kolmas sija näytti todennäköiseltä. Viimeinen kolmonen oli myös melko tasaista.

Maaliin tuli ajassa 1:25:03 ja sijoitus oli 3. Aika oli vähän toista minuuttia heikompi kuin kolme vuotta aiemmin, jolloin olin viimeksi saman kisan juossut. Eli sen puolesta en ole ihan tyytyväinen. Sijoitus sen sijaan oli ihan hyvä, etenkin kun taakse jäi ihan kovia menijöitä. Sen verran kyllä kuulin, että virallinen valvoja oli vähintäänkin puolikuntoinen. TC:n ja kisan voittajalle hävisin vähän päälle kolme minuuttia ja hiihtomiehelle minuutin.

Sunnuntaina aamupäivästä kävin tekemässä 15 km:n juoksulenkin. Juoksu tuntui yllättävän kevyeltä, vaikka lauantaina oltiin menty melko reipasta vauhtia parikymmentä kilometriä. Sykkeet pysyivät kurissa ja vauhtikin oli ihan ok. Ilmeisesti lauantaina ei tullut otettua ihan kaikkia irti koneesta. Vasen jalkapohja sen sijaan tuli lenkin puolen välin jälkeen tosi kipeäksi. Jalkapohjaa pitää varmaankin nyt jonkin aikaa parannella, ettei mene kovin pahaksi ja pilaa koko syksyä.

Vetoja

Viikko 34/2018 (20. – 26.8.2018)

Jos viime viikko oli melko köyhä treenien osalta, niin tällä viikolla päästiin taas kunnon kilometrimääriin juoksun puolella, ja jokunen ihan laadukas treenikin tuli tehtyä. Sää alkaa pikkuhiljaa kääntymään syksyyn päin. Sateita ei nyt ihan kauheasti ole vieläkään tullut, mutta etenkin aamulämmöt alkavat olemaan jo jopa viileän tuntuisia. Iltapäiväksi mittari on sentään kohonnut vielä ihan mukaviin lukemiin.

Maanantaina palauteltiin vielä lauantain kisasta kipeytyneitä jalkoja. Etenkin reiden etuosat ja pohkeet olivat vielä melko kipeät. Työmatkapyöräilyt tuli tehtyä normaaliin tapaan ja illalla kerjättiin lisää kipeitä lihaksia, sillä tein pitkästä aikaa kotisalitreenin.

Tiistaina sitten tosiaan oli vatsalihakset ja yläkropan lihakset kipeinä. Onneksi jalat alkoivat hieman jo tokenemaan ja kävinkin tekemässä illalla vajaan 13 km juoksulenkin. Periaatteessa meni oli melko kevyen tuntuista, vaikka etureidet tuntuivat olevan vielä vähän jumissa. Se ei kuitenkaan menoa haitannut ja vauhti nousukin aina 4:23 min/km. Tosin reitti oli hieman normaalia tasaisempi. Työmatkapyöräilyt kuuluivat myös päivän ohjelmaan.

Keskiviikkona pyöräilin töihin, mutta takaisin tulin juosten. Vähän vajaa 16 km tuli mittariin kun Pyynikin kautta kipaisin kotiin. Rentoa hölköttelyä sen kummemmin mittarin sykkeitä tai vauhtia katsomatta.

Torstaina oli autolla töissä ja illalla tunnin kotisalitreeni. Perjantaina juoksin töihin päin Pyynikin kautta. Vauhti oli hieman keskiviikkoa kovampaa, mutta nousumetrejäkin oli vähemmän. Pyörällä iltapäivällä töistä kotiin.

Lauantaina aamupäivällä kävin tekemässä Lamminpään kentällä vetoja. Ohjelmassa oli 5 x 1000 m vedot muutaman minuutin palauttelulla. Ensimmäinen veto oli sellainen lämmittelyveto 3:47 vauhdilla. Se meni kevyesti ja viimeisellä satasella joutui vähän himmaamaan, ettei liian kovin menisi. Toinen oli 3:38 ja kolmas 3:29. Neljänteen 3:22 vauhtiin joutui jo ihan tosissaan puristamaan ja viidenteen 3:19 ajassa oli jo veren maku suussa. Etukäteen suunnittelemani 3:10 vauhti jäi siis valovuoden päähän, mutta se taisi kyllä olla muutenkin ylioptimistinen tavoite. Ennen ja jälkeen vetojen oli kolmisen kilometriä kevyttä hölköttelyä. Edellisen kerran oli tehnyt tonnin vetoja kolme vuotta aikaisemmin ja silloin viimeinen, kuudes veto oli mennyt 3:23 vauhdilla. Tällä kertaa sain jopa yhden pykälän koreammat sykkeet (182) kuin tuolloin viimeksi. Päivällä kävin tekemässä vielä Tuulin kanssa toiset viisi tonnin vedot, ihan vaan vetoapuna Tuulille.

Sunnuntaina aamulla oli vuorossa viikon pitkä PK-lenkki. Tällä kertaa suuntasin taas maaston puolelle ja kiersin Koukkujärven, Julkujärven ja Lamminpään majan kautta kotiin. Lopussa tein vielä pienen lisälenkin, jotta sain 30 km rikki. Ihan mukavasti jaksoi vaikka viimeisillä kilometreillä alkoi jalkapohjissa jo tuntumaan jonkin verran. Sää/kelit alkavat olla melko kohdillaan tällaisille lenkeille, sillä poutainen reilun kymmenen asteen lämpö on mitä nautinnollisin olosohde pitkälle lenkille. Toivottavasti syksy jatkuu tällaisena.

Tällä viikolla tottesin, että vasemman peukalovarpaan sivu ei ole enää kipeä (vaivannut keväästä asti). En osaa sanoa missä vaiheessa se on tullut kuntoon, mutta hyvä kun on taas kunnossa. Toisaalta vaiva on tainnun vaan siirtyä hieman, sillä nyt saman jalan jalkopohja on melko kipeä. Eipä se juurikaan juoksua haittaa, mutta ihan terve se ei ole.

 

Nousumetrejä

Viikko 33/2018 (13. – 19.8.2018)

Tälle viikolle kertyi harvinaisen vähän taskeja. Kaikennäköiset muut menot häiritsivät normaalirytmiä sen verran, että viikolle ei tullut kuin työmatkapyöräilyä kolmena päivän, yksi jalkahieronta ja yksi 16 km:n juoksu aamulla töihin.

Yksi syy vähäiseen reeniin oli lauantaina kalenteriin ilmestynyt Himos Trail Extreme. Kyseinen häppeninki järjestettiin nimensä mukaisesti Himoksen laskettelukeskuksessa ja Extreme tarkoitti, että matkana oli 26 km ja nousua oli yhteensä hulppeat 945 m. Vaihtoehtoina oli juosta myös hieman lyhyempi (17 km) tai sitten tuplata Extreme-matka (ja nousumetrit). Itse otin siis Extremen – kaikilla mausteilla.

Sen verran mielenkiintoinen reitti oli, että etukäteen oli hankala arvioida, mikä voisi olla sopiva vauhdinjako reitille, kun matkan aikana kuitenkin tulisi olemaan neljä melko hapokasta nousua. Arvioni etukäteen oli, että jos 6 min/km vauhtia pääsisi, niin hyvä olisi. Juomarepun päätin ottaa myös varmuuden vuoksi matkaan mukaan, vaikka reitillä olikin neljä juottopistettä.

Startti oli klo 13:30, jolloin lämpöä oli pikkuisen reilut parikymmentä astetta ja aurinko paisteli. Noin 250 Extreme ja Challenge -sarjalaista lähtivät tuolloin matkaan. Ensimmäinen kunnon nousi tuli jo 500 m juoksun jälkeen. Nousimme reilun kilometrin aikana reilusti toista sataa metriä. Itse juoksin tässä mäessä jo jalat sen verran hapoille, että se kostautui seuraavien kilometrien aikana. Olisi pitänyt malttaa ja kävellä suurempi osa ylämäestä.

Viiden kilometrin kohdilla oli ensimmäinen juotto ja siihen mennessä olimme nousseet jo toisenkin reilun sadan nousumetrin mäen. Tosin se oli hieman loivempi kuin ensimmäinen. Se oli myös sen verran huonokulkuisempi, että siinä tuli väkisinkin käveltyä. Juotossa ei kauheasti aikaa tuhlattu, vaan matka jatkui pienen vesihörpyn ja suklaan palasen jälkeen.

Seuraavalla neljällä kilometrillä ei ollut kovin pitkiä nousuja. Jokunen lyhyempi ja jyrkempi, joissa joutui ottamaan kävelyaskelia. Maha alkoi hieman oireilemaan ja muitakin pistoksia alkoi rinnassa tuntumaan. Onneksi ei mitään sen pahempaa ja matka sai jatkua. Jalat alkoivat olemaan jo tässä vaiheessa kovilla, oikeassa akillesjänteessäkin alkoi polkujen röykytys tuntumaan.

Reilun kymmenen kilometrin kohdalla, kun pitkä alamäki oli suoritettu, pääsimme reitin hankalimpaan nousuun, ns. nelivetoon. Juoksuaskeliin ei ollut mitään mahdollisuuksia, sen verran jyrkkä ja huonokuntoinen nousu oli, mutta ei nyt sentään ihan nelivedolle tarvinnut laittaan. Jalat hapottivat mäkeä kävellessäkin ihan törkeästi ja mäen päällä juoksuun lähtö oli suht kankean oloista. Onneksi seuraavat kilometrit, aina toiseen juottoon (13 km kohdalla) asti, olivat melko hyvä- ja nopeakulkuista, joten keskivauhti nousi ja jalatkin palautuivat, kun pääsi rennommin juoksemaan. Tässä vaiheessa tosin alkoi tulemaan lyhyemmän matkan juoksijoita selkä edellä vastaan ja niitä sai ohitella oikealta ja vasemmalta.

Jossain neljätoista kilometrin kohdilla tuli ryynättyä ensimmäisen kerran. Muutamaan kertaan oli ollut jo lähellä, mutta tuossa kohtaa otettiin sitten ensimmäistä kertaa maakontaktia. Polviin tuli vähän skröpöä, mutta se ei menoa haitannut.

Viidentoista kilometrin kohdilla alkoi jyrkkä alamäki, joka päättyi kisakeskuksen läpijuoksuun ja heti perään viimeiseen kunnon nousuun. Noin 90 m nousua noin 600 metriin laittoi jälleen kävelemään. Aurinko porotti ja oli muutenkin melko hapokas olo.

Kolmas juotto oli 17,6 km:n kohdalla, ja tämän jälkeen maasto muuttui tasaisemmaksi ja reitti kulki kalliopolkuja pitkin. Polku oli ihan hyväkulkuista, mutta sen verran mutkikasta meno oli, että vauhtia ei pystynyt juurikaan nostamaan. Maisemiakaan ei oikein uskaltanut katsella, kun piti seurata sen verran tarkkaan mihin jalkansa laittaa ja keskittyä siihen, että jalka nousee riittävästi.

Noin neljä kilometriä ennen maalia oli viimeinen juotto. Tälläkään juotolla ei juurikaan tullut vietettyä aikaa vaan hinku oli kova päästä maaliin. Matka alkoi kuitenkin sen verran painamaan, että parinsadan metrin pätkällä otin pari kertaa maakosketuksen ja muutama kerta lisää oli melko lähellä. Kompurointien yhteydessä meinasi pohkeet alkaa kramppaamaan, mutta niin ei onneksi käynyt. Nopeat maasta ylösnousemiset toi myös hetkeksi huonon olon ja laatta meinasi kerran lentää. Muutenkin maha vähän sohlasi.

23 km:n kohdilla oli vielä yksi kävelymäki, mutta sen jälkeen tuli vähän tasaista ja sitten loppumatka mukavaa alamäkeä. Helpohkon lopun ansiosta sain matkan keskivauhdin tippumaan juuri ja juuri alle 6 min/km. Sijoitus oli 13. ja kärjelle hävisin 35 minuuttia, tosin kärjessä oli melko kovatasoista menijää.

Kisan jälkeen fiilis oli ihan jees. Alkunousu tuli varmaankin otettua hieman liian kovin, mutta muuten en keksi mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Polkujuoksu on vaan minulle melko vaikea juttu kun ei uskalla ja osaa juosta rennosti huonokulkuisella alustalla. Sen vuoksi varmaan sunnuntaina olikin melko hakattu olo – reiden etuosat, pohkeet ja jalkapohjat eivät antaneet lupaa lähteä sunnuntaina juoksulenkille.

Reittikartta: 

Sulkapallokauden avaus

Viikko 32/2018 (6. – 12.8.2018)

Alkuviikosta ilman lämpötilat tippuivat dramaattisesti, ainakin viime viikkoihin verrattuna. Nyt taidetaan olla niissä normaaleissa lämmöissä. Alkuviikosta aamulämmöt olivat vai vähän päälle kymmentä astetta, ja keli tuntuikin jopa kolealta. Loppuviikosta päästiin taas vähän korkeampiin lukemiin.

Työmatkapyöräilyä tuli harrastettua tälläkin viikolla joka päivä. Tosin tiistaina juoksin töistä kotiin ja keskiviikkoaamuna juoksin töihin päin. Tiistaina juoksin Tahmelan kautta, joten mäkeä kertyi taas hieman enemmän. Sain onneksi pidettyä vauhdin ja sykkeet kurissa, joten juoksu meni ihan kevyesti. Eikä lämpöäkään ollut kuin hieman päälle kaksikymmentä astetta. Keskiviikkoaamuna juoksin Pirkkalan kautta, joten nousumetrejä ei kauheasti kertynyt. Keskivauhti nousikin hieman alle neljän ja puolen. Pitkästä aikaa sai laittaa jopa pitkähihaisen paidan päälle kun mittari näytti vain 11 astetta ja kotona jopa alle kymmenen.

Maanantaina tuli avattua myös sulkapallokausi. Kun pelimuoto oli vielä kaksinpeliä ja vastassa kova pelimies, niin hiki lensi ja tiukkaa vääntöä oli koko tunnin ajan. Kahden kuukauden pelitauko teki myös sen, että seuraavana päivä olo oli melko hakattu ja pakarat olivat vielä loppuviikostakin kipeät. Parin ensimmäisen hapuilevan erän jälkeen peli alkoi taas sujumaan, joten syyskauden pelejä innolla odottelen.

Torstaina päästiin taas reippaasti hellelämpöihin. Tarkoitus oli pitää lepopäivä, mutta kävin kuitenkin illalla tekemässä lyhyen ja suht rauhallisen juoksulenkin. Virelän ja Tesoman lammen kautta tuli iltaköpöttely tehtyä.

Perjantaiaamulla pyöräilin Säijän ja Lempäälän kautta töihin, 50 km / 105 min. Mukava tyyni keli oli ja lämpöäkin oli taas viitisentoista astetta, joten lyhkäsillä tarkeni vielä hyvin polkea. Hieman alkaa kyllä olemaan jo syksyn tulon tuntua ilmassa.

Lauantaiaamuna kävimme Tuulin kanssa Lamminpään kentällä tekemässä kovan treenin. Tarkoitukseni oli juosta kova kymppi, mutta matka lyheni 7 kilometriin. Yksin juostessa ei ilmeisestikkään ollut riittävästi motivaatiota laittaa itseään oksennuskuntoon. Aloitin juoksemaan 90 sekunnin kierroksia ja ensimmäinen viisi kilometriä menikin vielä ihan mukavasti. Kuudennella kilometrillä vauhti tippui jonkin verran ja erittäin tuulinen kelikin alkoi häiritsemään juoksemista. Päätin kuitenkin vielä rypistää seitsemännen kilometrin ja lopettaa siihen. Keskivauhti oli 3:45, eli sama kuin keväällä, mutta silloin meni koko kymppi. Illalla tein vielä reilun 7 km:n rauhallisen saunalenkin.

Sunnuntaina heti aamusta lähdin tekemään viikon pitkää juoksulenkkiä. Lämpöä oli mukavat 13 astetta eikä tuultakaan ollut häiritsevästi. Sateen uhka oli, mutta vettä alkoi pikkuisen tipputtamaan vasta ihan loppumatkasta. Juoksin Tohlopin ja Epilän kautta Hiedanrantaa, josta jatkoin rantoja pitkin Siivikkalaan. Sieltä sitten Teivoon ja kotiin. Matkaa kertyi hieman päälle 27 km. Sain pidettyä hyvin sykkeet ja vauhdin kurissa. Vauhti oli napsun alle viittä ja keskisyke 125. Etenkin se oli positiivista, että vaikka jossain kohdissa syke nousikin yli 130, niin tasaisella se putosi äkkiä lähemmäs 120.

Viikolle kertyi hieman pääle 80 km juoksua, joten pitkästä aikaa pääsin taas ihan hyvälle tasoille kilometrimäärissä. Pidemmät pyöräilyt jäivät näin työviikolla taas tekemättä, mutta jos noita aamu-50:ä saisi edelleen silloin tällöin tehtyä.