Kesäleskenä

Komeat kesäkelit hellivät ulkoilijoita tälläkin viikolla. Loppuviikosta alkoi taas olemaan jo vähän liiankin lämmintä, kun helleraja meni monena päivänä rikki. Vettäkin parina päivänä tuli, mutta ei osunut omille lenkkikerroilleni. Lomatkin loppuivat tällä erää ja ilmastoiduissa työtiloissa olikin ihan mukava olla hellepäivinä.

Tällä viikolla pääsi taas kokeilemaan jalan kuntoa. Viimeviikon kortisonipiikki tehosi parissa päivässä eikä jalkapöydässä ollut enää yhtään kipua kun maanantaina tein 12.3 km juoksulenkin. Viikon tauon jälkeen juoksu oli melko raskaan oloista, tosin lämpöäkin oli 23 astetta ja vauhti lähellä neljää ja puolta. Mutta pääasia oli ettei jalkapöytä enää kipeytynyt. Oikea akilles ja vasen peukkuvarvas olivat kyllä edelleen kipeitä.

Keskiviikkona tein viikon toisen juoksulenkin 13.3 km. Tämä lenkki tuntui jo vähän rennommalta kuin maanantain lenkki, vaikka vauhti nousikin hieman alle neljän ja puolen. Lämpöä oli taas yli kaksikymmentä astetta, mutta Lamminpään kuntoradalla oli hyvin varjoisia paikkoja.

Torstaina juoksin töistä Pyynikin kautta kotiin. Matkaa kertyi 15.8 km. Sää oli tosi kostea ja hikinen juuri loppuneen kovan sadekuuron jäljiltä. Lämpöäkin oli taas yli kaksikymmentä astetta. Alku meni ihan mukavasti, mutta loppumatkasta alkoi mäkinen maasto vähän painamaan. Vauhti painui taas lähemmäksi neljää ja puolta, vaikka piti rennosti vaan juosta. Sykkeet olisivat myös saaneet olla alempana, eli ylämäissä olisi pitänyt enemmän himmata.

Torstai-illasta Tuuli lähti junalla kohti pohjoista juoksemaan Pallas NUTS:a, jonne minunkin piti mennä, mutta jalkavaivojen vuoksi peruin reissun. Jäin siis Jalon kanssa kaksin kotimiehiksi, kun Sisukin lähti Kihniölle lomalle.

Viikolla tuli työmatkapyöräiltyä muuten paitsi perjantaina, jolloin pidin etätyöpäivän. Perjantai oli muutenkin täysin lepopäivä. Myös torstaina iltapäivästä ei siis tullut pyöräiltyä, kun tulin juosten kotiin.

Lauantaiaamusta lähdin hakemaan juosten pyörää pois työpaikaltani. Tarkoitus oli tehdä samalla viikon pitkä ja rauhallinen lenkki. Kympin aikaan lämpö oli jo melkein hellelukemissa ja aurinko porotti siniseltä taivaalta eikä tuulestakaan ollut vilvoittavaa apua. Juoksin Tohlopin ja Vaakkolammen kautta ensin Tahmelan uittotunnelin läpi Santalahdenpuistoon. Sieltä jatkoin Petsamon kautta Kalevaan ja sieltä Muotialan kautta Sarankulmaan. Matkaa kertyi 25 km ja aikaa kului kaksi tuntia. Lämmin keli alkoi tuntumaan jo puolen välin paikkeilla ja sykkeet nousi raketin lailla ylös. PK-lenkistä ei siis ollut missään nimessä kyse, vaikka vauhti olikin sillä tasolla. Sykkeet olivat varmaankin parikymmentä pykälää liian korkealla ja se alkoi loppumatkasta jo tuntumaan. Jalat olivat ihan ok, mutta muuten olin ihan rätti.

Työpaikalla kävin suihkussa ja vaihdoin pyöräilykamppeet päälle. Poljin Pirkkalan Reipin kautta kotiin. Tällainen koukaus siksi, että poikkesin Pirkkalan Muinais markkinoilla. 24 km / tunnin pyörälenkki siitäkin tuli.

Sunnuntaina aamupäivästä kävin Taten kanssa tekemässä tunnin juoksulenkin Lamminpään maisemissa. Tämä oli mukava rauhallinen lenkki ja nyt sain pidettyä sykkeet hyvin kurissa, vaikka matkan aikana tulikin juteltua melko paljon. Päivällä kävin vielä tekemässä 30 km:n maastopyörälenkin Julkujärvi-Koukkujärvi -akselilla.

Kortisonia kinttuun

Kuluneella viikolla tuli vietettyä aikaa pyörän selässä ihan urakalla. Tai ainakin 13,5h, joka kyllä on omalla mittapuullani ihan hyvä määrä, ainakin kun tuossa ei ole yhtään työmatkapyöräilyä. Runsaaseen pyöräilyyn oli syynä juoksemattomuus, sillä tälle viikolle ei tullut kilometriäkään juoksua.

Juoksutauon syynä oli tiistainen lääkärikäynti, jossa sain kortisonipiikin vasempaan jalkapöytääni, joka ei ole alkanut tokenemaan. Lääkärille valittelin myös saman jalan peukalovarvasta, joka on myös kipuillut jo jonkin aikaa. Onneksi hänen mukaansa siinä ei tuntuisi olevan nivelrikon merkkejä, vaan on vain ärtynyt jostain syystä. Valittelin myös oikean jalan akillesjännettäni, mutta ei siinäkään onneksi ollut mitään akuuttia. Kiinnikkeitä akilleksen ympärillä tuntuisi olevan ja siihen auttaa parhaiten hieronta sekä exsentrinen jumppa.

Kotisalia tuli myös mahdutettua viikkoon kolmen treenin verran, ma, ti ja la. Torstai oli muuten lepopäivä, mutta metsässä tuli tarvottua kolmisen tuntia kun tuli haettua rasteille paikkoja loppukuun iltarasteja silmällä pitäen, jolloin meidän on järjestäjävuoro.

Pyöräilyviikko alkoi tiistaina, kun kiersin maastopyörällä Lamminpää – Julkujärvi – Koukkujärvi – Mustovuori -lenkin. Maasto oli pohjoisen reitteihin verrattuna helppoa eikä 38 km:n lenkkiin mennyt aikaa kuin 2:20.

Keskiviikon treeniäkin voi pitää pyörätreeninä, sillä sotkin reilun tunnin verran yläkerrassa traineria. Tämä olikin vuoden ensimmäinen kerta kun otin trainerin käyttöön.

Perjantaina lähdin tekemään kulttuurimaisemakierrosta. Aikaisemmin en ollut ihan vastaavaa lenkkiä tehnyt, joten etukäteen ei ollut tarkaa tietoa kuinka pitkä se olisi, alle satanen kuitenkin. Lähdin kotoa ensin Siuroon josta suuntasin Jumesniemeä kohti. Tällä välillä oli parisen kilometriä hiekkatietä, mutta onneksi ihan pyöräiltävissä maantiepyörälläkin. Matka jatkui kohti Hämeenkyröä ja sielä Lintuharjuntien kautta Takamaalle ja Ylöjärven keskustan kautta kotiin. Matkaa kertyi reilu 80 km ja aikaa kului vajaa kolme tuntia. Tosi hieno ja vaihteleva reitti. Hienoa maalaismaisemaa ja metsäpätkiä. Tämän voisi ottaa vaikka yhdeksi vakiolenkiksi.

Lauantaina tein vuorostaan maastopyörälenkin. Kotoa suuntasin Pirkkalaan ja sieltä kaasulinjaa pitkin Hakkariin ja takaisin Pirkkalaan. Kotiin kiersin vielä Pyynikin ja Tahmelan kautta. Mukavan helppoa maastopyöräilyä, vaikka hieman kivikkoista olikin paikoin kaasulinjalla, mutta ei mitään pohjoisen kivikkoihin verrattuna. Matkaa kertyi 70 kilometriä ja aikaa meni 3:30.

Sunnuntaina tein jälleen maantiepyörällä saman lenkin kuin perjantainakin. Sää oli jonkin verran tuulisempi kuin perjantaina eikä aurinkokaan paistanut niin komeasti kuin viimeksi. Mukava reissu kuitenkin jälleen kerran.

Toinenkin lomaviikko tuli näin siis kulutettua ja huomenna pitäisi taas herätä arkeen ja lähteä ansiotyöhön. Toivottavasti ensi viikolla sitten pääsee taas juoksuhommiinkin.

Lueskelin taas kymmenen vuoden takaista blogiani ja siellä fiilisteltiin Paavo Nurmi maratonilla juuri juostua ensimmäistä kolmen tunnin alitustani. Sinänsä hauska yhteensattuma, sillä kirjoita tätä blogia kyseisestä tapahtumasta silloin saamani “Elämys 2008” T-paita päällä,

Wannabe Ultrajuoksija

Juhannus tuli ja meni. Loma alkoi, mutta onneksi ei vielä mennyt kokonaan. Nuha onneksi meni. Pyhätunturin reissu myös oli ja meni. Asioita tulee ja menee, mutta jalkavaivat ovat ikuisia. Aamen.

Jalkavaivojen vuoksi jää myös parin viikon päähän suunniteltu Pallas-Hetta 55 km:n ultrajuoksukisa väliin. “Viimeistelyleiri” Pyhätunturilla naulasi lopullisesti kisasta vetäytymisen, sillä sen verran huonolta tuntui kivikoissa juokseminen jalkoihin, että turha sitä on lähteä nilkuttamaan ultramatkaa. Eiköhän se jotenkin olisi läpi päästy, mutta melko varmaan loppukesä olisi mennyt paikkoja parannellessa. Ei ole meikäläisestä ultrajuoksijaksi, pelkkä halu ei tunnu riittävän.

Jukola-viikonlopun jälkeen otettiin vähän rennommin ja niisteltiin nuhan rippeet pellolle. Maanantaina oli ohjelmassa työmatkapyöräilyä ja kotisalia. Tiistaina kävin kokeilemassa jalkapöydän kestävyyttä juoksulenkillä, mutta muutaman kilometrin jälkeen alkoi jo vähän tuntumaan ja muutenkin meno oli tukkoista, joten matkaa ei kertynyt kuin reilu seitsemän kilometriä. Keskiviikko olikin lepopäivä, sillä sillon alkoi kesäloma ja illalla lähdimme junalla kohti Rovaniemeä ja sieltä torstaiaamuna Pyhätunturille.

Päätin, etten anna jalkaongelmien ja flunssanjämän pilata pohjoisen lomareissua ja treenisuunniltelmani oli juosta joka toinen päivä ja joka toinen maastopyöräillä. Torstai oli siis juoksupäivä. Mökkimme oli Kortesoutajan alueella, pari kilometriä Pyhän keskustasta Luostolle päin. Siitä oli hyvä lähteä lenkille, sillä vaihtoehtoja löytyi. Ensimmäinen lenkkini lähti Soutajan latupohjia pitkin kohti pohjoista ja kiersin Pyhäjärven vastapäivään. Ensimmäinen viisi kilometriä oli vaihtelevaa maastoa latupohjalla ja hiekkatiellä, mutta seuraava seiska oli asfalttia. Lopuksi vielä kolme kisaa hiekkatietä. Hieman jalkapöytä kipeytyi kovasta alustasta, mutta ei kovin pahasti.

Juhannusattona oli vuorossa pyörälenkki. Lähdin liikkeelle aamupäivästä, jotta ehtisin takaisin ennen illaksi luvattuja sateita. Kiersin ensin Korteselän lenkin ja sieltä sitten latupohjia pitkin Astellille ja sieltä vieltä vähän suota pitkin eteenkin päin, mutta käännyin takaisin, sillä reitti alkoi muuttumaan vähän turhan kosteaksi maastopyörälle. Fätillä olisi mennyt varmaan mukavasti. Astellilta suuntasin kohti Karhujuomalampea. Alku meni ihan mukavasti, mutta Karhunjuomalammelle kääntymisen jälkeen tuli suo eteen, jossa onneksi oli poikkipuut (ei siis pitkospuut). Tällä pätkällä piti pyörää taluttaa ja kengät kastella. Tämänkin jälkeen oli vielä sellaisia kivikkoisia ja märkiä pätkiä, ettei ajotekniikkani riittänyt, joten taas meni taluttamiseksi. Loppunousun pystyi kyllä pienimmällä vaihteella polkemaan, mutta rankkaa oli. Karhunjuomalammelta pyöräilin ulkoilureittiä pitkin Kultakeron huipulle. Loppunousun jyrkimmässä kohdassa jouduin satakunta metriä taluttamaan, sillä kulma oli sen verran kova ja pitkä, että pienimmälläkään vaihteella ei kunto riittänyt. Huipulta sitten laskettelin “jarrut sauhuten” Pyhän keskustaan ja sieltä mökille. Matkaa ei kertynyt kuin 25 km, mutta aikaa meni yli kaksi tuntia.

Lauantaina, juhannuspäivänä lähdin heti aamusta tekemään juoksulenkkiä. Sadetta oli luvattu, mutta sitä ei onneksi tullut kuin heti alussa jokunen tippa. Suuntasin kohti Pyhän keskustaa ja sieltä luonnonpuiston poluille. Ensin juoksin hyväkuntoisia polkuja ja pitkospuita pitkin Tunturiaapan lintutornille. Sieltä Tiaislaavun kautta Porolaavulle. Tämä pätkä oli hieman pienempää polkua, mutta ihan juoksukelpoista. Porolaavulta juoksin latupohjia pitkin Pyhän keskustaan ja sieltä Revontulikappelin kautta mökille. Matkaa kertyi 17 km. Lopussa joutui muutaman kilometrin juoksemaan kovalla alustalla ja heti alkoi vähän tuntumaan jalkapöydässä.

Sunnuntaina keli oli mitä parahin pyörälenkille. Ensin kiersin Pyhäjärven Astellille asti ja sieltä suuntasin Kiimaselän laavulle. Tämä pätkä oli ihan hyväkulkuista polkua, välillä vähän kivistä, mutta esim. märille pätkille oli ajettu soraa, joten kuivin jaloin selvisi hienosti. Kiimaselän ja Huttujärven pysäköintipaikan välissä oli pari märkää kohtaa, jossa joutui vähän vääntämään, jotta pääsi suossa eteenpäin ja yhdessä kohtaa kastui kengätkin kun jouduin taluttamaan märän kohdan yli (ei uskallus riittänyt ajamiseen). Kävin Huttujärvellä kääntymässä ja ajoin takaisin tietä pitkin Astellille ja uudestaan Pyhäjärven ympäri. Matkaa kertyi 37 km ja aikaa kului kaksi ja puoli tuntia.

Maanantaina oli jälleen komea ulkoilupäivä. Ohjelmassa oli Noitatunturin valloitus juoksemalla. Reitti kulki Pyhän keskustan ja Isonkurunkangaan kautta kohti Oravalampea. Pari viimeistä kilometriä ennen Oravalampea oli sen verran kivikkoista, ettei edes maisemia uskaltanut katsella, vaan piti katsoa tarkkaan mihin jalkansa sijoitti. Tällä pätkällä alkoi viimeistään nousemaan epäilys, että ei tämä polkujuoksu olekaan minun juttuni. Oravalammelta Noitatunturin huipulle ei ollut kuin reilu kilometri matkaa, mutta kovinkaan montaa metriä ei päässyt juoksemaan. Pääasiassa reitti kulki rakkaa pitkin ja nousukulma oli sen verran kova, että juoksuaskelille ei ollut mitään mahdollisuuksia, eikä järkeäkään. Välillä eksyin vähän reitiltäkin, mutta ylös pääsin ihan ehjänä. Alaspäin mennessä aluksi reitti oli edelleen rakkaista, mutta nyt pystyi jo vähän enemmän hölkkäämäänkin. Annikinlammen jälkeen polku parani hieman ja Karhunjuomalammen jälkeen pystyi taa juoksemaan rennosti. Matkaa keryi 19 km, mutta aikaa kului yli kaksi tuntia. Paikat kuitenkin pysyi ehjänä kivikoista huolimatta. Ihan hieno reitti, mutta ei juosten.

Tiistaina oli jälleen pyöräilypäivä. Mökiltä suuntasin Soutajankankaan pyöräreitille. Reitti oli hieman liian kivikkoista minun mukavuusalueelleni, mutta selvisin kalustoineeni kanssa ehjänä tältäkin reitiltä kun taluttelin pahimmat pätkät. Soutajalta suuntasin kohti Vitikon pyöräilyreittiä. Nyt ei ollut kivikkoa, vaan pusikkoa ja suota. Itse asiassa eksyin reitiltä ja jouduin palaamaan kauhean paarmaparven saattelemana takaisin samaa reittiä. Suopätkällä rämpiessä ja pyörääni raahatessa takalokasuojakin taisi hävitä, mutta koska huomasin vahingon vasta mökillä, niin en lähtenyt enää uudelleen paarmoja syöttämään. Takaisin mökille palasin Soutajan myötäpäivää kiertäen teitä ja polkuja pitkin. Paska reissu, sillä kaiken lisäksi palleaankin iski tuttu kramppivaiva ja loppukilometrit olivat tuskallisen kivuliaita. Matkaa kertyi vain 21 km ja aikaa tuhraantui melkein kaksi tuntia.

Keskiviikkona oli vuorossa pohjoisen reissun päätöslenkki. Tarkoitus oli juosta pisin lenkki ja testata suht hyvin viikon rasituksen kestänyt jalkaterä. Suuntasin mökiltä Pyhän keskustan kautta jälleen Isonkurunkankaalle ja sieltä Isokurua pitkin Karhunjuomalammelle. Tuolla pätkällä nousut olivat muuten ihan inhimillisiä, mutta Isokurun päätteeksi muutaman sadan portaan nousu laittoi jalat mukavasti hapoille. Jokunen rappu piti jopa kävellä. Karhunjuomalammelta suuntasin takaisin kohti Isokurun laavua, josta sitten Porolaavulle. Sienimaassa tein pienen lisälenkin, josta suuntasin taas kohti Pyhän keskustaa ja mökkiä. Ennen mökille menoa kiersin kuitenkin vielä Korteselän lenkin. Matkaa kertyi 26 km. Jalat olivat kyllä melko loppu, mutta mitään pahempaa vauriota ei tullut.

Torstai oli sitten lepopäivä kun lähdimme heti aamusta ajamaan kohti Vuokattia. Koko päivä oli sateinen, joten illallakaan ei innostanut lähteä pienelle iltalenkille. Perjantaina ajoimme Vuokatista kotiin ja vettä tuli melkein koko matkan ajan. Onneksi kotona oli jo poutaista, joten kävin tekemässä illalla juoksemalla tunnin saunalenkin.

Lauantaina tein ainoastaan kotisalitreenin, mutta sunnuntaina oli jälleen pitkän juoksulenkin vuoro. PK-vauhdilla juoksin Tohlopin – Niemenrannan – Siivikkalan ja Ylöjärven keskustan kautta. Matkaa kertyi 31.5 km ja vauhti oli pari napsua alle viittä. Loppulenkistä alkoi jo vähän joka puolelle jalkoja sattumaan. Noin 90 km:n juoksuviikko alkoi tuntumaan paikoissa.

Suunnistuskauden avaus

Paska kesäkuu jatkui tälläkin viikolla. Kelit kyllä ovat olleet kohdillaan, mutta treenaan ei ole päässyt. Maanantaina jätin vielä iltarastit väliin ja säästelin jalkapöytää keskiviikolle, jolloin oli tarkoitus avata suunnistuskausi ja tehdä se ainoa harjoitus ennen Jukolan viestiä.

Maanantaina ja tiistaina kävin kyllä pyörällä töissä ja tiistaina kävin jopa uimahallissa uimassa moneen vuoteen. Kuutisensataa metriä jaksoin uida, aina välillä huilaillen, mutta sitten loppui into polskutteluun. Siihen loppuivat myös viikon treenit, sillä jo tiistaina hieman orastava kurkkukipu äityi seuraavana yönä kunnon kivuksi. Seuraavat päivät tulikin sitten huilailtua ja toivottua, että pahin menisi ennen sunnuntaiaamua ohi, jolloin pitäisi olla kartta kädessä Hollolan supikoissa.

Ke-To-Pe-La kulutettiin nenäliinoja ja yritettiin ottaa rauhallisesti. Keskiviikolle suunniteltu suunnistuskauden avauskin siirtyi sunnuntaille ja heti tositoimiin. Perjantaina kävin jalkahieronnassa, mutta sillä ei kunto kasva. Lauantaina alkoi tuntemukset olemaan jo paremmat. Aamupäivästä harjoittelin piilolinssin laittamista silmään ja vedin jopa suunnistusnastarit jalkaan 8 kuukauden tauon jälkeen. Tein myös takametsässämme muutaman sadan metrin juoksun, vain todetakseni, että kurkku tulee melko helposti araksi kun vähän hengitystiheyttä kasvattaa.

Sunnuntaina olin kuitenkin klo 9 Jukolan uusintalähdössä. Yö oli mennyt joten kuten teltassa nukkuessa. Onneksi yö oli ollut lämmin eikä flunssa ollut pahentunut. Itse suunnistuksesta ei ole kauheasti mitään kerrottavaa. Mitään isompaa pummia ei reissuun mahtunut. Perinteistä Jukolan letkajuoksua se jälleen tänäkin vuonna oli. Ei juurikaan omia reitinvalintoja metsässä tarvinnut tehdä, kunhan vain valitsi oikea letkan.

Päälimmäisenä mettäreissusta jäi mieleen ensimmäisen rastin jälkeen piilolinssi, joka sai oksasta vähän hittiä ja joka meni jotenkin hieman ryttyyn. Se sitten haittasi niin juoksemista, kartanlukua kuin muutenkin keskittymistä viimeisen kahden tunnin ajan, kun en saanut metsässä otettua piilaria pois. Toiseksi jäi mieleen se pölyn määrä, joka oli lähtöpaikalta maaliin asti. Suihkussa sai hinkata pitkään itseään puhtaaksi. Loppupuolella myös polveni hieman yliojentui ja se vaivasi myös jonkin aikaa matkan aikana, mutta sen suurempaa vauriota ei kivikkoisesta alustasta huolimatta tullut.

Flunssa ei onneksi tuntunut pahtuvan noin 140 minuutin metsälenkistä. Jalkapöytä kipeytyi hieman, mutta seuraavana päivänä se kipu oli jo hävinnyt. Jalkojen lihakset tulivat muuten kyllä yllättävänkin kipeiksi ja etenkin polvi oli vähän arka tietyissä asennoissa. Näistä vaivoista kun pääsee eroon, niin sitten toivottavasti pääsee taas reenaan tosissaan.

Sunnuntaipyöräilyä

Viikko on ollut hieman mollivoittoinen, sillä jalkapöytävaivat haittaavat edelleen juoksemista. Tiistaina tein yhden juoksulenkin, mutta jalka kipeytyi siitä sen verran paljon, että loppuviikoksi laitettiin tossut jäähylle.

Panostinkin tällä viikolla sitten enemmän salitreeneihin ja sellaista tulikin harrastettua kolmena päivänä. Torstaina kävin myös pelailemassa MaSu:n vuorolla puolisentoista tuntia sulkapalloa, ja sen jalka kesti ihan hyvin.

Sunnuntaina oli vuorossa Pirkan pyöräily. Olin ilmoittautunut tapahtumaan vasta alkuviikosta ja myöhäisestä ilmoittautumisesta johtuen en saanut varmaa paikkaa haluamaani 30 km/h -ryhmään, mutta loppujen lopuksi minä kuitenkin sellaisen paikan sain. Tosin tiesin sen vasta puolisen tuntia ennen lähtöä ja siinä hässäkässä sitten myöhästyin omasta ryhmästäni. Liityin sitten 28 km/h -ryhmään kun en yksinkään viitsinyt ryhmää perustaa. Pyöräilin ryhmässä koko matkan kun ei poiskaan heitetty.

Sää oli pyöräilyyn mitä mahtavin. Aamulla lähtiessä lämpöä oli 12 astetta, mutta päivän mittaan sen nousi yli kahdenkymmenen asteen. Tuulta ei juurikaan ollut ja aurinko paisteli komeasti. Aurinkorasvaa olisi tarvinnut vaan levittää hieman enemmän.

Reitti oli hieman muuttunut sitten edellisen vuoden, tietyömaista johtuen. Siurosta ollaan yleensä ajettu Mahnalaan, mutta nyt kiersimme Jumesniemen kautta. Tälle pätkälle osui hieman myös hiekkatietä ja muutama rengasrikkokin nähtiin. Onneksi itse vältyin niiltä. Ennen Porintien ylitystä pidimme pikaisen tyhjennystauon.

Hämeenkyrön ensimmäiselle juotollemme asti pyöräilin ryhmämme, johon kuului varmaankin noin 50 pyöräilijää, takajoukoissa. Mutta huoltopisteen jälkeen siiryin lähemmäksi ryhmämme keulaa, sillä siellä on vauhdin suhteen huomattavasti tasaisempaa polkea. Hämeenkyrön jälkeen reitti on yleensä kulkenut Viljakkalan kautta Ylöjärvelle, mutta nyt oikaisimme Lintuharjuntien kautta.

Komissa oli seuraava pysähdys. Siellä oli tarjolla lihasoppaa ja juomapullojen täyttöä. Ennen matkan jatkumista ryhmäjohtaja tiedusteli halukkaita vetoremmiin ja koska matka oli sujunut kaikin puolin leppoisissa merkeissä, niin ilmoitin halukkuuteni vetohommiin. Remmissä oli kymmenen polkijaa, joten kovin usein ei keulapaikalle joutunut. Keulassa oli muutenkin mukavampi ja tasaisempi polkea, siellä pystyi myös paremmin hakemaan ajolinjoja huonoimilla tieosuuksilla.

Muroleen huolto oli seuraava tankkauspiste. Yksi tyhjennyspysähdys tosin tehtiin ennen sitä. Mutalan ja Kurun huoltopisteet skippasimme. Muroleeseen matka taittui muuten mukavasti, mutta Kuruntiellä ryhmässämme sattui yksi pieni kolari. Vakavampaa ei kuulemma sattunut ja kolaroijatkin pääsivät jatkamaan matkaa.

Loppumatkakin meni ainakin omasta puolestani leppoisissa merkeissä. 28 km/h keskivauhti ei tuntunut tuollaisessa ryhmässä polkiessa juuri miltään, vaikka vetohommissakin joutui välillä olemaan. Reissun keskisyke on 101, eli mukava noin 7,5 tunnin PK-treeni tuosta tuli.

Voihan jalkapöytä

Oulun maratonin jälkeisenä päivänä suuntasimme auton nokan kohti Kiilopäätä, jossa olisi tarkoitus majailla torstaihin saakka. Oulussa pojat keräsivät turkeihinsa jokusen kymmenen punkkia, ja sunnuntai-ilta meni niitä nyppiessä pois.

Maanantaina oli Kiilopäälläkin vielä komea keli. Lämpöä pari kymmentä astetta ja aurinko paistoi. Tein reilun kolmenkymmenen kilometrin maastopyörälenkin. Lähdin Kiilopäältä ja suuntasin kohti Luulampia. Sieltä Rumakurun kautta Kaunispään laskettelukeskukseen ja sieltä Laanilan kautta takaisin Kiilopäälle. Parissa kohtaa ennen Luulampia oli reitillä lunta ja Rumakurun jälkeen oli pari ylimääräistä järveä ilmestynyt reitille, mutta muuten pyöräily onnistui mukavasti.

Tiistaina kävin kokeilemassa jo vähän juoksemistakin. Kiilopäältä suuntasin latupohjaa pitkin Nilanpään suuntaan ja sieltä Muotkan majojen kautta takaisin Kiilopäälle. Matkaa kertyi reilu 16 km ja se oli ehdottomasti liikaa. Alku meni vielä ihan mukavasti, mutta kympin kohdilla alkoi viikonlopun maraton tuntumaan jaloissa. Kaiken lisäksi sain vasemman jalkapöydän kipeäksi – mielestäni se ei ollut vielä sellainen heti maratonin jälkeen.

Keskiviikko olikin sitten kylmpi ja sateinen päivä. Piti tehdä pyörälenkki, mutta tiheään tulleet sadekuurot, 8 asteen lämpö ja kova tuuli vei suurimman innon pyörälenkille lähtöön. Tuli siis lepopäivä.

Torstaina kävin kokeilemaan taas, miltä juoksu tuntuisi. Tällä kertaa meno ei ollut enää väsynyttä ja jalatkin toimivat ihan hyvin. Lähdin Kiilopäältä ja juoksin Laanilaan päin. Sieltä piti kääntyä takaisin ja tulla Ahopäiden kautta takaisin mökille, mutta meno maittoi sen verran hyvin, että lähdinkin kohti Rumakurua ja Luulampia. Luulammilta nousu oli melko rankka kun se tuli tasan kahdenkymmenen kilometrin kohdalle, mutta reissusta selvittiin ja matkaa kertyi 24 km. Muuten ok lenkki, mutta jalkapöytä kipeytyi lisää lenkin aikana.

Viikonloppu menikin sitten pyöräilyn merkeissä. Vielä lauantaiaamuun asti elättelin toiveita, että olisin päässyt osallistumaan Tampereen 8-tunnin yö-rogaining -kisaan la-su välisenä yönä, mutta jalkapöytä oli sen verran kipeä ja vähän turvoksissakin, ettei ollut mitään järkeä lähteä kisailemaan. Lauantaina tein 60 km maantiepyörälenkin, ns. Säijän-lenkin. Sunnuntaina tein Tottijärvi-Lempäälä-Säijä -lenkin, jolle kertyi mittaa tasan 100 km. Molempina päivinä oli parisen kymmentä astetta lämpöä ja kova tuuli. Keskinopeus oli molemmilla lenkeillä noin 29 km/h luokkaa. Saa nähdä uskaltaako näillä pohjilla lähteä ensi viikonloppuna Pirkan pyöräilyn pitkälle matkalle.

Terwamaraton 2018

Keväällä kun aloin miettimään tulevaa kisakalenteria, niin toukokuun lopulla järjestettävä Oulun Terwamaraton osui sopivasti Saariselän lomaviikkomme aloittajaisiksi. Ensin oli tarkoitus juosta siellä vain puolikas, mutta kevään mittaa kunto tuntui kehittyvän siihen malliin, että ilmoittauduin sitten kuitenkin koko matkalle.

Pari viimeistä maratonia edeltävää viikkoa tuli otettua treenien suhteen melko rauhallisesti, ja etenkin kisaviikolla ei tullut tehtyä kuin yksi rauhallinen juoksulenkki. Hiilaritankkaus alkoi keskiviikkona ja myös torstaina tuli vedettyä ruokaa enemmän kuin normaalisti. Perjantaina palattiin sitten normaaliin rytmiin, tosin illalla Oulussa tuli syötyä ravintolan tuplapasta-annos. Nestettä tuli juotua torstaista lähtöhetkeen asti, ja sen verran runsaasti, että vessareissut alkoivat ottamaan jo vähän päähän.

Oulussa helteet onneksi loppuivat sopivasti perjantaihin ja lauantaina lähtöhetkellä oli viitisentoista astetta lämpöä, eli sen puoleen oli vallan mainio kisasää. Aurinko tosin porotti pilvettömältä taivaalta ja pahin juttu oli tosi tuulinen sää. Vaahtopäät vain vilkkui Nallikarin rannassa kun lähdin polkemaan pyörällä kolmen kilometrin päässä olevalle kisapaikalle, Raatin kentälle.

Maratonin startti oli Raatin stadionin takasuoralta, ja siellä asetuin noin kymmenen muun juoksijan kanssa tavoiteajaltaan alle kolmen tunnin karsinaan. Kello 11 kajahti lähtölaukaus, ja heti paukusta karkuteille lähti neljän juoksijan porukka. Kilometrin kohdilla nelikko oli jo selvästi muista erossa, sitten meni yksi juoksija ja seuraavaksi minä, selvästi viidennen sijan takana. Taakseni en katsonut, mutta ihan kantapäilläni ei ketään tullut.

Reitti suuntasi ensin kohti Nallikaria, ja juuri tuo suunta oli pahin vastatuulen suhteen. Onneksi pääosin oli melko suojaista, mutta rannan tuntumaan tultaessa tuulen voimakkuus kävi selväksi. Neljän kilometrin kohdilla reitti kääntyi sen verran, että tuuli kääntyi selän puolelle. Tuossa kohdin oli myös ensimmäinen juotto, jossa kostutin suuni vedellä.

Viiden kilometrin kohdilla neljän hengen porukka ohitti minut. Kyseinen ryhmä jakautui pian kahteen kahden hengen parivaljakkoon, joista vauhdikkaampi pari juoksi ehkä noin 4 min/km vauhdilla. Itselläni oli suunnitelmissa juosta ensimmäinen kierros, eli puolimaraton 4:05 min/km vauhdilla, karkuun lähtevän ryhmän peesiin oli siis turha lähteä mukaan. Toinen parivaljakko juoksi sitten jotain siltä väliltä, mutta kuitenkin vähän minua vauhdikkaammin, eli jäin juoksemaan yksikseni.

Edessäni juossut vauhdikkaampi ryhmä karkasi koko ajan kauemmaksi, mutta jälkimmäinen kaksikko “jämähti” noin sadan metrin päähän minusta. Reitti kulki tässä kohtaa Oulujoen pohjoispuolta, ja aina noin neljääntoista kilometriin asti. Reitti oli suht tasaista, varjopaikkoja ei juurikaan ollut, mutta onneksi tuuli kävi pääosin selän takaa. Juottopisteillä join vuoroin vettä ja vuoroin urheilujuomaa. Noin kympin kohdalla otin ensimmäisen geelin.

Neljäntoista kilometrin kohdilla ylitimme Oulujoen ja reitti kääntyi taas siten, että tuuli alkoi puhaltamaan vasten naamaa. Olin myös pikkuhiljaa tavoittanut edelläni juoksevaa parivaljakkoa ja noin 15 km:n kohdilla pääsin heidän kantaansa ja samantein ohi. Toinen heistä jäi peesiini juoksemaan, mutta toinen tippui melko pian kyydistä. Jälkeenpäin tuloksista huomasin, että samalla siirryin M45-sarjan kärkipaikalle.

Vastatuuliosuus jatkui ensimmäisen kierroksen loppuun asti. Välillä tuulen suojaa ei ollut laisinkaan, välillä rakennukset auttoivat vähäsen. Pari kilsaa ennen ensimmäisen kierroksen päättymistä, lyhyemmän matkan juoksijoiden reitti yhtyi maratonreitiin ja tuo parin kilometrin matka olikin melko ruuhkaista. Toisaalta fiilis vähän kohosi, kun kannustustakin tuli enemmän ja porukkaa sai ohitella solkenaan.

Jälkimmäiselle kierokkselle lähtiessä meno muuttui taas yksinäisemmäksi, sillä kaikki muut juoksivat kohti maalia, mutta minä ja peesaajani käännyttiin kahdestaan jatkamaan matkaa. Puolimatkan aikani oli noin 1:26:30, eli melko hyvin tavoiteajassani olin. Myös M45-sarjan kärkisija oli edelleen hallussani, tosin kakkonen vaani heti takanani (tosin sitä en siinä vaiheessa tiennyt).

Toisen geelin sain järjestäjien toimesta heti kierroksen aluksi. Noin 24 km:n kohdilla reitti kääntyi taas Nallikarilla myötätuuliosuudeksi. Juoksu tuntui vielä ihan suht ok:lta, mutta noin 27 km:n kohdilla tuli ensimmäinen huono hetki. Tuntui siltä että jalat loppuisivat siihen paikkaan ja keskeytys tulisi mikäli vauhtia ei tiputtaisi radikaalisti. Onneksi takanani juoksija pakotti jatkamaan ja pian huono hetki menikin ohi ja juoksu tuntui taas paremmalta.

Seuraava ongelma iski noin kolmenkymmenen kilometrin kohdilla. Mahassa aloi tuntumaan siltä, että pieni pysähdys voisi olla paikoillaan. Tiesin, että pian tulisi juottopiste, jossa olisi myös WC. Pikaisen pähkimisen jälkeen päätin käydä tyhjennyksellä. Voi olla, että mahaoireet olisivat menneet ohi, mutta toisaalta koko loppumatka olisi voinut mennä pilalle, jos maha olisi mennyt viivytetyn tyhjennyksen vuoksi ihan sekaisin. Kirosin ongelmaani peesaajalleni ja sain vastaukseksi myös manausta, sillä hän menetti siinä kohdin peesiavun.

Availin housujen naruja jo hyvissä ajoin ennen pysähdystä ja muutenkin tarkoitus oli pitää pikastoppi. Samalla otin juottopisteeltä hieman rusinaa ja suolakurkkua kun joka tapauksessa rytmi oli mennyt jo sekaisin. Noin minuutin hitaampi kilometri tuosta tuli, joten suht nopeasti hommasta selvisin. Aiempi peesaajani oli noin parin sadan metrin päässä edellä ja huomasin, että taakani noin sadan metrin päässä tuli uhkaava parivaljakko.

Jonkin matkaa meno tuntui taas kulkevan, mutta muutaman kilometrin jälkeen yksinäinen taivallus alkoi tuntumaan ja odottelinkin koko ajan milloin takaani lähestyvä kaksikko pyyhältäisi ohitseni. Olin edellen niukasti ennätysvauhdissani, mutta tiesin viimeisien kilometrien vastatuuliosuuden romuttavan sen haaveen.

Noin 34 km:n juotossa otin kolmannen geelini ja valmistauduin henkisesti pian alkavaan ja loppuun asti kestävään vastatuuliosuuteen. 36 km:n kohdilla jalat alkoivat olemaan ihan loppu ja tuntui siltä, että vauhti tippui totaalisesti – onneksi kello oli armeliaampi ja kilometriajat pysyivät kuitenkin vielä ihan kohtalaisina. Vielä meni kilometri ennen kuin takaani tultiin ohi, mutta ainoastaan yhden juoksijan voimin. Parivaljakosta toinen oli ilmeisesti hyytynyt.

Sain hieman lisää virtaa kun sain eteeni kirittäjän ja pysyinkin pari kilsaa hänen kannassaan, mutta sitten vauhtini ei enää riittänyt sarjassani toiseksi tulleelle, vann hän lähti karkumatkalle. Viimeiset kilometrit olivat melkoista sinnittelyä, mutta onneksi reitin varrella oli taas enemmän kannustusta. Takaakaan ei näyttänyt tulevan uhkaajia, joten kovin kummoista loppupuristusta ei tarvinnut kehittää, jos siihen edes olisin pystynyt.

Loppuaikani 2:56:15, joka jäi vain 45 sekunttia ennätyksestäni, ja vähintään tuon verran vessapysähdykseni kesti. Toinen jossiteltava asia oli kova tuuli, joka varmaankin vaikutti loppuaikaan. Eli ennätyssaumoja oli olemassa.

Huiliviikko

Tällä viikolla otettiin vähän rennommin treenien suhteen. Ei kisailua, ei pitkää lenkkiä, ei tehoja. Neljä juoksulenkkiä tuli tehtyä, mutta kaikki enemmän tai vähemmän rennosti ja naatiskellen. Viikon päästä olisi Oulussa marathon edessä, joten otetaan nyt vaan rauhallisemmin.

Työmatkapyöräilyt kuuluivat viikon ohjelmaan ja tiistaiaamuna kiersin töihin maantiepyörällä Lempäälän Hakkarin kautta. Siitä tuli noin 50 km:n aamulenkki. Viikkoon mahtui myös kerta sulkapalloa ja perjantaina oli vuorossa jalkahieronta.

Alkuviikon jälkeen helteet lähtivät, mutta lämpöä riitti kyllä senkin jälkeen ihan mukavasti. Vettäkään ei ole tullut, joten ulkoilusäät ovat olleet mitä mainioimmat.

Helle hellii

Blogi-päivityksestä on kulunut pari viikkoa, mutta kun ulkona on ollut niin komeat kevätkelit, ettei ole malttanut olla laisinkaan sisällä, saati sitten koneen ääressä. Nyt piti kuitenkin istahtaa näppäimistön eteen, jottei parin viikon treenit pääsisi unohtumaan. Treenattu siis on kun kelit ovat kerrankin suosineet. Tai no, edellisellä viikolla kylläkin tuli vettä muutamana päivänä, mutta pääosin on ollut vallan mainiot ulkoilukelit.

Maanantai, Vappuaatto meni viikonlopun kisoista palautellessa. Kotisalitreenin tein, mutta muuten nautein komeasta päivästä pihahommissa. Päivällä tuli myös käytyä ostamassa uusi polkupyörä työmatkapyöräilyä varten. Nyt työmatkat poljetaan Nishikin Sport R3 sportti-pyörällä. Tosin ensimmäisellä viikolla en sitä raaskinut käyttää kun oli niin sateisia päiviä, mutta tällä viikolla olen sille saanut jo kilometrejä kerrytettyä.

Vappupäivän lenkinnä tein 30 km:n maastolenkin. Kotoa lähdin Lamminpään suuntaan ja sielä Julkujärven kautta Koukkujärvelle ja sielä kotiin. Pääosin reitti kulki talven latupohjia pitkin. Koukkujärven tykkilumiladun jäänteitäkin oli vielä jäljellä melkoinen kerros. Yllättävän kevyesti ja muutenkin mukavasti pitkä lenkki sujui, vaikka vettä alkoi tihuttamaan parin kymmenen kilometrin kohdalla. Nousumetrejä kertyi normaalia pitkää lenkkiä enemmän, joten PK1-alueella en pysynyt, muutta PK:n puolella kuitenkin.

Keskiviikko otettiin taas rennosti, pelkkä työmatkapyöräily ja illalla tunnin kotisalitreeni. Torstaina kävin tekemässä tunnin juoksulenkin Lamminpään harjulla. Vähän alle 4:30 vauhti meni ihan mukavasti eikä tiistain lenkki tuntunut painavan juurikaan.

Perjantaina oli työmatkapyöräilyjen lisäksi päivällä tunnin jalkahieronta. Illalla lähdimme ajamaan kohti Espoota, jossa Tuuli juoksi polkujuoksukisan lauantaina. Itse en lauantaina tehnyt muuta kuin 3,5 tunnin koiralenkin sillä aikaa kun Tuuli juoksi.

Sunnuntaina tein viikon toisen pitkä lenkin. Jälleen suuntasin kohti Julkujärveä ja Koukkujärveä. Loppuosassa lenkkiä hieman oikaisin, joten ihan tiistain kaltaisia kilometrejä ei tullut, mutta 25 km kuitenkin. Sää suosi, eikä Koukkujärven märkä suopätkäkään haitannut matkan tekoa.

Tällä viikolla ollaankin sitten päästy jo kunnon lukemiin lämpöjen suhteen. Maanantaina päästiin jo yli kahden kymmenen asteen ja loppuviikosta meni jo hellerajakin rikki. Maanantaina palauteltiin sunnuntain pitkästä ja passailtiin tiistain polkujuoksukisaan. Töissä kävin nyt ensimmäistä kertaa uudella Nishikilläni ja hyvin rullasi, ihan eri tavalla kuin talven alla ollut maastopyörä.

Tiistaina olin jälleen pyörällä töissä, ja töiden jälkeen oli Pirkkalan Toiviossa Inov Trail Cupin osakilpailu. Matka oli 6 km, mutta siinäkin oli ihan riittävästi. Lähes koko matka oli melko kivikkoista polkua ja nousumetrit olivat 150 luokkaa. Sunnuntai varmaankin vielä painoi, sillä jalat menivät melko pian hapoille ja koko matkan teko oli melkoista tuskaa. Keskivauhti oli 4:43 min/km, joka kertoo vähän reitin luonteesta. Kärjessä mentiin suunnistajien toimesta kovaa, itse valahdin sijalle 16 (/50). Kotiin päin pyöräiltiin melko rauhallisesti.

Keskiviikkona pidin etätyöpäivän, ja illalla kävin tekemässä tunnin juoksulenkin. Kiersin Lamminpään ja yhdystien kautta, josta matkaa kertyi reilu 13 km. Jalat olivat melko väsyneet vielä edellisen päivän polkujuoksusta, mutta muuten fiilis oli ihan hyvä, sillä lämpöäkin oli pari kymmentä astetta ja aurinko paistoi.

Torstaina olikin Helatorstai eli vapaapäivä. Päivällä otin ensimmäistä kertaa tänä vuonna maantiepyörän alleni ja lähdin tekemään Siuron lenkkiä. Lyhyissä kamppeissa sai pyöräillä vaikka melko tuulinen keli olikin, lämpöä sentää oli 18 astetta. Hyvän alkuvauhdin ansiosta 50 km:n reissun keskari nousi 30 km/h, vaikka piti ottaa rauhallisesti.

Perjantaina pidin vapaapäivän töistä ja myös treeneistä. Passailin lauantain kympille. Tuulin kanssa tehtiin parin tunnin rauhallinen Tampereen kierros polkupyörillä. Lämpöä piisasi ja muutenkin komea pyöräilykeli.

Lauantaina oli vuorossa Valmetin Kestävyyskerhon ratakymppi Ratinassa. Kello 11 oli startti ja tuohon aikaan oli jo pari kymmentä astetta lämpöä. Tuulta ei kauheasti ollut, ja kun aurinko porotti siniseltä taivaalta, niin Ratina oli melkoinen pätsi. Onneksi jalkapallokenttää kasteltiin ja juoksun aikana sai välillä mukavia vesisuihkuja niskaansa. Kovin kevyen tuntuiset jalat eivät olleet alkuverryttelyssä, mutta pysyin kuitenkin suunnitelmassani lähteä juoksemaan 90 sekunnin kierroksia ja katsoa kuinka kauan vauhtia jaksaisi pitää. Juoksu oikeastaan sujui ihan suunnitelmien mukaan, sillä viiteen kilometriin asti kaikki kierroksen olivat melko tarkkaan suunnitelman mukaisia. Sitten alkoi kilometriajat hidastumaan sekunnilla-parilla, mutta viimeisillä kieroksilla sain puristettua sen verran, että loppuajakseni tuli 37:26 (oma mittarini ei pysähtynyt, mutta ajanottaja sai ajan), eli täsmälleen sama kuin edellisen syyskuun alussa Hervannassa. Rankka mutta tyydyttävä juoksu.

Sunnuntaiaamuna lähdin kokeilemaan miltä pitkä lenkki tuntuisi edellispäivän kovan kympin jälkeen. Suuntasin ensimmäistä kertaa tänä keväänä Tahmelan suuntaan, joten asfalttikilometrejä oli tiedossa enemmän kuin edellisten viikkojen pitkillä. Alku olikin hieman kankeaa, mutta matkan edetessä alkoi helpottamaan. Aluksi oli tarkoitus tehdä 25 km PK-lenkki, mutta jossain vaiheessa päätin tehdä 2/3-maratonin, eli 28 km. 19 km:n kohdalla muutin vielä sen verran suunnitelmia, että päätin ottaa 20-27 kilometrit reipasta vauhtia. PK-vauhti oli ihan OK, mutta lämpimän kelin (22 ast.) vuoksi loppuosan reipas 7 km otti melko koville. Hyvät treenit kuitenkin tuli tämänkin viikon aikana tehtyä, joten toivottavasti niistä on apua tuleviin koitoksiin

Kisaviikonloppu

Huhtikuun viimeinen arkiviikko ei juurikaan poikennut edellisistä viikoista. Maanantaina tosin oli täysi lepopäivä iltamenojen vuoksi. Toisaalta se tuli ihan hyvään kohtaan, sillä viikonlopun juoksukilometrit tuntui vielä kintereissä.

Onneksi kovasta edellisestä viikosta selvittiin ilman isompia vaurioita. Ihan terveen papereilla tosien tässä ei mennä. Pahin vaiva tällä hetkellä on vasemman peukalovarpaan sivu. Onko se sitten nivel vai jänne, joka vaivaa, mutta kipeä se on. Juostessa se ei onneksi juurikaan tunnu, mutta ilman kenkiä kävellessä tai muuten varvasta heiluttaessa kipua tuntuu. Myös polvien etuosat kipuilevat. Polvivaivat johtuvat varmaankin kovasta alustasta, jolla alkukevät on joutunut juoksemaan. Mutta toivottavasti nyt kun taas pääsee pehmeämmillekin poluille, niin ne vaivat häviävät. Kolmas kolotuksen kohde on oikea akillesjänne, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta. Näillä mennään.

Tiistaina oli taas vuorossa vähän enemmän liikuntaa. Aamulla juoksin Pyynikin näkötornin kautta töihin 15,3 km. Vähän alle neljän ja puolen vauhtia pääsi melko rennosti. Iltapäivällä pyörällä kotiin ja heti sen päälle puolitoista tuntia sulkapalloneluria.

Keskiviikkona vedettiin taas vähän henkeä, ja työmatkapyörilyjen lisäksi ei tullut kuin tunnin verran kotisalitreeniä harjoituspäiväkirjaan. Torstaina palattiin taas juoksupolulle. Reilu 12 km rentoa juoksua, joka sisälsi loppupuoliskolla lyhyitä reippaita vetoja – viikonlopun kisoja silmällä pitäen. Perjantaina taas pelkästään työmatkapyöräilyä.

Kisaviikonloppu alkoi lauantaina Loimaalla juostusta Savihölkästä. Kello 14, kun lähtölaukaus ammuttiin alkoi samalla satamaan reippaasti vettä. Sitä kesti noin vartin ajan, jonka jälkeen sää kirkastui. Onneksi tuulta ei sentään juurikaan ollut, joten ihan jäähän ei paikat sateessakaan menneet.

Melko pian alkurynnistyksen jälkeen kärkipään asetelmat vakiintuivat. Kärkikaksikko otti heti ensimmäisen kilometrin aikana hajurakoa kolmanteen menijään ja minä tuli parin muun kanssa hieman kolmossijan takana. Kolmikko karkasi pikku hiljaa koko ajan kauemmaksi, mutta neljännestä sijasta käytiin neljään kilometriin asti taistelua.

Noin neljänkilometrin kohdalla, kun tulimme Loimijoen ylittävälle puusillalle, otin vuorosta nelossijan enkä siitä sitten enää luopunutkaan, vaikka lopussa aloin hieman hyytymään. Mutta onneksi välimatka oli kasvanut loppumatkalla sen verran isoksi, ettei kaveri päässyt ihan kantapäille loppusuoralla.

Tämä oli nyt käytännössä kolmas Savihölkkäni (tai neljäs, mutta se ensimmäinen oli polttarijuoksu eikä siinä ollut ihan optimaalinen asustus eikä juotot) ja kaikki on menneet 24 ja 25 minuutin väliin. Tällä kertaa tuli huonoin aika, mutta edellinen kerta oli 7 vuotta sitten (ennätysaika 24:10), joten ihan ok aika kuitenkin tuli (24:49). Reitti on myös mukavan tasainen, sillä jousumetrejä ei ole kuin pari kymmentä.

Sunnuntaina oli vuorossa seuraava kisa. Nyt kisailtiin Tammelassa, Saaren kansanpuistossa. Maantieltä siirryimme siis polkujen puolelle. Vettä satoi alkuveryttelystä maaliin tuloon asti, ja kun lämpöäkään ei ollut kuin kuutisen astetta, niin vilposissa merkeissä poluille lähdettiin.

Vilu kuitenkin hävisi melko pian heti kun lähtömerkki annettiin. Alkukiihdytys oli taas tavanomaisen rivakka. Ensimmäisten satojen metrien jälkeen meno kuitenkin tasaantui ja asetelmat kärjessä vakiintuivat. Kilometrin verran katselin kakkosmiehen kantapäitä, mutta sitten laitoin vilkun päälle ja lähdin jahtaamaan kärkimenijää. Kärkivauhtiin ei kuitenkaan ollut mitään saumaa, joten tyydyin varmistelemaan kakkospaikkaani.

Polut olivat paikoin suht kapeita ja haastavia, mutta välillä pääsi juoksemaan hyväkulkuista tietäkin pitkin. Nousut olivat melko jyrkkiä ja pistivät jalat koville, mutta loivissa alamäissä jalat palautuivat melko mukavasti. Märät polut eivät onneksi tuoneet minulle suurempia haasteita, sillä jalassa oli Sarvan nastarit. Maali oli näkötornin juurella, eli nousua reitillä oli enemmän kuin laskua. Maisematkin olisivat olleet varmaankin komeat, mutta juoksun aikana pystyi tarkkailemaan vain reittimerkintöjä (jotka olisivat voineet olla vähän paremmat) ja maaliin tulon jälkeen oli kiire vaihtamaan kuivaa päälle. Kakkossija (aika 34:47) Vaittisen Markon jälkeen oli ihan ok. Ja nyt on sitten pyttykausikin avattu.